Tulin B-kouluviikkoon tilanteesta, jossa olin kokenut erilaisten asioiden summana paljon turvattomuutta ja ahdistusta kuluneen vuoden aikana. Heti tois...
Tunnelmat taitaa olla väärin valittu sana otsikkoon. Käsittämätön viikko voisi olla oikea sana kuvaamaan viikkoa. Sain syvempää ymmärrystä siitä, mistä...
Palasin eilisiltana B-kouluviikosta kotiin. Jännitin vähän sitä, että olisiko paluu arkeen kovin raskasta, mutta minut täyttikin valtava rauha ja ilo. ...
Tulin Isänsydän viikkoon suurella odotuksella. Taivaan Isä kohtasi minut vuolaalla lohdutuksen virralla. Virta vuoti syvälle sydämeni pohjalla olevaan ...
Olen ison perheen keskimmäinen lapsi. Ollessani neljän kuukauden ikäinen sota- ajan lopussa
sattui onnettomuus naapurin pienessä, pimeässä saunassa, jo...
Olen saanut etuoikeuden käydä kouluviikoissa vuodesta 2020 saakka. Ne ovat muuttaneet elämäni kokonaan. Olen alkanut maistaa pieniä tippoja siitä, mite...
Synnyin joulukuussa 1964 perheeseen, jossa jo tunnettiin uudestisyntymisen ihme ja sitä kautta Jumalan ihmeellisyys. Oli vain surullista, että vanhempi...
Olen aina rakastanut perhosia ja haaveillut ”perhosenkeveästä” elämästä. Lapsuuteni mielikuvissa juoksentelen tukka hulmuten pitkin kukkien ja perhoste...
Olen tunnistanut koko elämäni ajan kestäneen suuren kaipuun saada kokea isän rakkautta. Odotin biologisen isäni pystyvän täyttämään sen kaipuun, mutta ...
Ystäväni kutsusta, parin päivän ”varoitusajalla”, sain mahdollisuuden osallistua A-kouluun. Me molemmat, rakas ystäväni ja minä, koimme ja aavistimme k...
Olin mukana A-kouluviikossa Hauholla 28.11 – 3.12.2021. Tulin avoimella mielellä, hyvin vähän tietävänä Isän sydän yhteisöstä. Kovin paljon en uskaltan...