
Tunnelmia A- kouluviikon jälkeen
Isä teki taas niin valtavasti! Tämä viimeisin A- kouluviikko meni todella syvälle. On todella ihmeellistä, miten valtavasti Isi vuodatti rakkautta, vapautta ja iloa minulle. Koin tätä sanoin kuvaamatonta Rakkauden virtaa jo Barryn Pojan elämässä kasvaminen tapahtumassa. Isä hioo sydämiemme särmiä myös toistemme kautta, koska on vain yksi sydän ja yksi Henki. Kuulumme kaikki Isälle Hänen rakkaina lapsinaan ja kuulumme perheenä yhteen. Isä nostaa kipukohdat pintaan ja parantaa jokaisen lapsensa kohdalla yksilöllisesti. Olen saanut olla mukana useissa Isän sydän kouluviikoissa ja tapahtumissa ja aina Isä antaa uutta ja tuoretta juhlaa lapsilleen. Isä vahvisti tällä kertaa valtavasti auktoriteettiani Hänen rakkaana tyttärenään. Kotiin tultuani huomasin kauppareissullani, että olen ääriään myöten täynnä Isän rakkautta jokaista kohtaamaani ihmistä kohtaan. Ilo ja riemu tulvivat yli.