James ja Denise Jordan

Fatherheart Ministries -järjestön perustajat

James ja Denise tulivat uskoon karismaattisen herätyksen aikana 1970-luvun alussa. He tulivat mukaan Palmerston North Christian Centre -seurakuntaan Palmerstonissa, Uudessa-Seelannissa, joka oli siihen aikaan keskellä herätystä. Oltuaan jonkin aikaa uskossa James ja Denise aloittivat kotiryhmän yhdessä toisen pariskunnan kanssa pienessä kaupungissa seurakunnan lähiseudulla. Kotiryhmä kasvoi nopeasti. Hengen voiman ja tuoreuden tähden kokouksia pidettiin joka päivä. Se oli luontevaa ja hauskaa, ja ihmiset kokivat Hengen yhteyttä. Jeesus oli todellinen ja voimakkaasti läsnä. Useasti kävi niin, että ihmiset koputtivat itkien heidän ovelleen, koska halusivat tulla tuntemaan Jeesuksen. Siihen aikaan James sai useita profeetallisia sanoja siitä, että hänestä tulisi Sanan opettaja ja profeetta kansakunnille ja siitä, että Jumalan Sanan pitäisi tulla osaksi häntä.

Vastauksena näihin sanoihin ja seuraten syvää halajamista sydämissään James ja Denise menivät Oraman raamattukouluun Great Barrier -saarelle vuonna 1976. Opiskelu sisälsi kaksivuotisen kokoaikaisen raamattukoulun ja lisäksi harjoitteluvuoden. Keskipisteenä oli Jumalan sana. Koulun perustaja oli Neville Winger, todellinen profeetta ja yksi Uuden-Seelannin senhetkisistä hengellisistä isistä. Neville oli mies, joka oli syvällisesti perehtynyt Raamattuun, ja hänellä oli suuri auktoriteetti Hengessä. Oraman yhteisöllä oli myös ”etsijäohjelma”, jossa ihmiset erilaisista taustoista asuivat samassa yhteisössä. Etsijät olivat usein murtuneita ja loppuunpalaneita, alkoholin ja huumeiden käyttäjiä ja terveytensä kanssa kamppailevia. Deniseä pyydettiin mukaan etsijäohjelmaan, antamaan sielunhoitoa siihen osallistuville ja pitämään heistä huolta.

Jack ja Dorothy Winter

Vuonna 1977 Jack Winter tuli puhumaan Oramaan. James ja Denise eivät silloin tienneet, että siitä tulisi ratkaiseva hetki heidän elämässään ja vaelluksessaan Jumalan kanssa. Tänä aikana James kuuli Herran puhuvan hyvin selkeästi, että hänen tulisi olla ”Joosua” Jackille. James ymmärsi, että hänen piti olla Jackille sitä, mitä Joosua oli ollut Moosekselle. Tuona aikana tapahtui myös toinen merkittävä asia: Jack alkoi saada ymmärrystä siitä, kuka Isä Jumala todella on. Vuonna 1978 James ja Denise sekä heidän kolme lastaan matkustivat Yhdysvaltoihin ollakseen mukana Jack ja Dorothy Winterin palvelutyössä (Daystar Ministries).

Paluu Oramaan

Tämän jälkeen James ja Denise palasivat Oramaan. James toimi siellä raamattukoulun opettajana ja johti etsijäohjelmaa, johon kuului muun muassa sielunhoitoa, yhteistyötä terveysalan viranomaisten ja ehdonalaisvalvojien kanssa. Denise oli vastuussa Oraman yhteisön sielunhoidosta. Hän sai runsaasti käytännön kokemusta, luki paljon ja sai säännöllistä ohjausta laillistetulta psykiatrilta. Tänä aikana James alkoi saada kutsuja opettaa Missionuorten kouluissa Jumalan isänsydämestä.

Vuonna 1984 James ja Denise muuttivat takaisin Uuden-Seelannin pohjoissaarelle. Siellä he olivat mukana perustamassa kristillistä yhteisöä, jolla oli samanlainen näky kuin Oramalla. Denise työskenteli jonkin aikaa Anglikaanisen nais- ja lapsiasiainsäätiön kliinisen psykologin kanssa Etelä-Aucklandissa. Hänen työhönsä kuului yhteistyötä lastensuojelun, sosiaalityöntekijöiden ja paikallisen poliisin kanssa. Tähän aikaan he ryhtyivät pitämään kotikokouksia, joista kasvoi seurakunta. James alkoi myös opettaa yhä enemmän ulkomailla Missionuorten parissa.

Loppuunpalaminen

Kaiken toiminnan keskellä Denisestä alkoi tuntua, että hänellä oli yhä vähemmän energiaa palvelutyöhön. Hän alkoi toivoa, etteivät ihmiset tulisi paikalle sielunhoitotilanteisiin vaan että jokin estäisi heitä tulemasta. Järkyttyneenä omasta reaktiostaan Denise alkoi kuunnella ääntä, joka sanoi: ”Sinun pitää rukoilla enemmän, rakastaa enemmän, paastota enemmän, lukea Raamattua enemmän saadaksesi enemmän motivaatiota”.

Lopulta Denise tuli todella haluttomaksi palvelemaan. Kerran hän jopa piiloutui kaappiin vierailijan tullessa ovelle! Kun Deniseä pyydettiin puhumaan erääseen tilaisuuteen, hän piti lopuksi Raamattua ylhäällä ja julisti, että se on vain lista sääntöjä, joita hän ei pysty pitämään. Pian tämän jälkeen eräänä sunnuntaiaamuna James ja Denise olivat lähdössä seurakuntaan. Yhtäkkiä Denise istahti portaille, alkoi itkeä hillittömästi ja sanoi: ”En enää pysty tähän. En pysty kohtaamaan näitä ihmisiä enää kertaakaan!” Tästä alkoi kolmen vuoden loppuunpalamisen jakso.

Tietoisina siitä, että heidän piti jäädä pois palvelutyöstä, he päättivät pitää taukoa Australiassa. Marraskuussa 1988 he menivät Brisbaneen Australiaan, jossa James myi kehittämisohjelmia liikeyrityksille ja Denise toimi kiinteistövälittäjänä. Aiemmista sitoumuksista johtuen he joutuivat puhumaan neljässä Missionuorten opetuslapseuskoulussa Jumalan isänsydämestä. Silloin loppuunpalaminen todella iski heihin. Heidän ruumiinsa tärisi ja he itkivät päiväkausia. Myös James koki todellisen loppuunpalamisen.

Vaikka he eivät vieläkään olleet täysin kunnossa, he palasivat Uuteen-Seelantiin kesäkuussa 1989 ja asuivat Denisen äidin luona Taupossa. Denise työskenteli kahvilassa ja James musiikkiliikkeessä. Saman vuoden lopulla he muuttivat Aucklandiin ollakseen tyttärensä ja hänen juuri syntyneen vauvansa lähellä. James alkoi myydä henkivakuutuksia ja onnistui hyvin tehtävässään saaden elannon myyntiprovisioilla. Denise osti lounasbaarin. He kärsivät kuitenkin edelleen äärimmäisestä loppuunpalamisesta eivätkä nähneet mitään mahdollisuutta palautua siitä. 

Pastoreina Itä-Aucklandissa

Eheytymisen ajanjakson jälkeen vuonna 1991 James kutsuttiin pastoriksi baptistiseurakuntaan Aucklandiin. Denise myi lounasbaarinsa, ja he muuttivat Glendowien kaupunginosaan Aucklandiin. Siihen aikaan paikallinen lääkäri pyysi Deniseä aloittamaan sielunhoidon hänen klinikallaan. Denise oli siinä mukana pastoraalisen sielunhoitotyönsä ohessa vuoteen 1997 saakka. Hän todella nautti tästä työstä ja ihmisistä, joiden kanssa sai työskennellä. Tuohon aikaan Denise oli yksi Living Waters (Elävät vedet) -ohjelman pioneereista Uudessa-Seelannissa. 

Hengen vuodatus

James ja Denise kävivät Torontossa loppuvuonna 1994, mistä seurasi todellinen Hengen vuodatus heidän omassa seurakunnassaan. Ihmisiä tuli kaikkialta lähialueelta, mukana oli myös loppuunpalaneita, rohkeutensa menettäneitä johtajia. He löysivät uudelleen elämän ja lähtivät takaisin täynnä toivoa, energiaa ja uutta voimaa. Oli todellinen uudistuksen aika. Ihmiset kokivat Isän antaman toivon todellisena, ja tämä toivo asetti heidät ennalleen. Ihmiset ymmärsivät, että heillä on Isä, joka rakastaa heitä. James ja Denise toimivat seurakunnan pastoreina vuoden 1995 loppuun asti.

Jumala kutsuu pohjalta

Kaikesta kasvusta huolimatta kivuliaat tapahtumat johtivat siihen, että James ja Denise kokivat olevansa elämänsä syvimmässä laaksossa. Tämän ajanjakson lopulla, vuonna 1997, Jack Winter otti heihin yhteyttä ja kutsui heidät mukaan Isän rakkauden palvelutyöhön. Jack rohkaisi heitä miettimään, voisiko tämä olla se aika heidän elämässään, josta Jumala oli puhunut jo vuosia aikaisemmin. James oli saanut monia profeetallisia sanoja vuosien varrella kansakuntien avautumisesta.

Matkalaukkuelämää

James ja Denise lähtivät Uudesta-Seelannista lokakuussa 1997. Välillä he matkustivat Jackin kanssa ja asuivat hänen ja hänen Dorothy-vaimonsa luona Pasadenassa, Kaliforniassa. Toisinaan James ja Denise matkustivat kahdestaan. Tämä oli jatkuvan matkustamisen ja palvelutyön aikaa. Ensimmäiset kutsunsa he saivat Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Hollantiin, Tanskaan ja Saksaan. Aikataulun intensiivisyydestä huolimatta Jumalan armo oli heidän elämänsä yllä tuona aikana eikä se tuntunut raskaalta työltä. He palvelivat laajamittaisesti Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Pohjoismaissa ja Isossa-Britanniassa puhuen seurakunnissa, konferensseissa ja pienemmissä kotikokoontumisissa. Seurakunnissa puhumisen jälkeen he saattoivat jäädä muutamaksi päiväksi antamaan henkilökohtaista rukouspalvelua kodeissa. Tätä jatkui vuosien ajan. Heillä ei ollut aavistustakaan, mihin päin kaikki oli suuntautumassa – se oli ihmeellistä seikkailun aikaa, todellista uskon elämää. 

Jumalan äidinsydän

Denise alkoi nähdä Raamatusta, että Jumalalla ei ole vain isänsydän, vaan hänellä on yhtä paljon myös äidinsydän. Deniselle tämä oli mieltä järisyttävää, jopa liian hyvää ollakseen totta! Se suorastaan ”räjähti” Denisen sydämessä. Oli lopulta aivan järkeenkäypää, että Jumala on antanut meille äidit osoittaakseen, millainen hän on. Denise ymmärsi, että storge-rakkauden puute oli yhteydessä seksuaalisiin riippuvuuksiin, mutta Jumala voi olla ”äiti” ja täyttää tarpeemme saada lohduttavaa rakkautta. Vuonna 1999 pidettiin ensimmäinen Isän sydän -foorumi, jossa James puhui ensimmäisen kerran pojan sydämestä ja Denise Jumalan äidinsydämestä. Nämä sanomat ovat sittemmin levinneet laajalle.

Isän sydän -kouluviikot

A-kouluviikot syntyivät siitä oivalluksesta, että oppiessamme tuntemaan Isän kristillisyytemme perusta muuttuu. On kyse muutoksesta, johon tarvitaan pidempi aika kuin vain konferenssiin osallistuminen. James ja Denise alkoivat nähdä, että rakkaus voi välittyä konkreettisella tavalla, ja se muuttaa täysin sen, miten ihmiset kokevat Isän. Isän rakkaus parantaa ja johtaa eteenpäin elämään poikina ja tyttärinä.

Ensimmäinen A-kouluviikko pidettiin Hemel Hempsteadissa Englannissa maalis-huhtikuussa 2004. Uuden-Seelannin ensimmäinen A-koulu pidettiin Taupossa 2006. Se oli yli kolmen viikon mittainen ja lähes 40 henkeä eri maista osallistui siihen. Tällä hetkellä ympäri maailman järjestetään lukuisia A-kouluviikkoja, joita pitävät tehtävään asetetut tiiminjohtajat. 

James ja Denise ovat myös perustaneet Uuteen-Seelantiin kolmen kuukauden pituisen raamattukoulun Intheriting the Nations (INS). Se on järjestetty useita kertoja vuodesta 2008 alkaen Oramassa, Great Barrier -saarella Uudessa-Seelannissa.

Koko palvelutyö on noussut esiin Jamesin ja Denisen halusta vaeltaa Jumalan kanssa aidosti, ”ei teeskennellen, että olisimme jotakin, mitä emme ole, tai että tietäisimme jotakin, mitä emme tiedä”. James ja Denise ymmärsivät loppuunpalamisen ja epäonnistumisen kautta, että ”uskottelu” ja ”tsemppaaminen” ei toimi. ”Olemme saaneet huomata, että Isä todella on laupias ja armahtava, pitkämielinen ja suuri rakkaudessaan. Tuntiessamme hänet poikina ja tyttärinä voimme levätä ja nauttia elämästämme kristittyinä.”

Jamesin ja Denisen työn tukikohta sijaitsee Taupon kaupungissa, Uudessa-Seelannissa. Fatherheart Ministries -järjestöön voit tutustua tarkemmin osoitteessa www.fatherheart.net.