Yhdistyksen toiminnan alkuvuosina 2009–2010 syntyi ymmärrys oman toimintakeskuksen tarpeellisuudesta. Uskomme, että oman toimintakeskuksen tarve on tullut Isän sydämeltä tätä kansakuntaa varten.
Yhdistyksen toiminta on kasvanut moninkertaisesti alkuvuosista. Näinä vuosina olemme pitäneet Isän sydän -kouluviikkoja ja muita Isän sydän -tapahtumia täysihoitopalveluin monissa eri keskuksissa. Tarpeitamme vastaavien tilojen löytäminen eri tapahtumille on osoittautunut vuosi vuodelta yhä haasteellisemmaksi. Vapaana olevien tilojen saaminen tarvittaville ajankohdille ei ole helppoa. Lisäksi keskuksen tulisi olla riittävän laadukas, jotta osallistujat voisivat majoittua yhden tai kahden hengen huoneissa. Siinä tulisi olla ruokasali sekä erillinen opetussali. Yritämme myös etsiä keskuksia, joissa tapahtumiemme hinnat eivät nousisi liian korkeiksi. Vuokrattavan keskuksen ympäristön tulisi myös olla viihtyisä, toimintamme luonnetta vastaava. Kiinteän toimipaikan tai oman toimintakeskuksen myötä yhdistyksen toiminnan kasvu olisi joustavaa. Haluaisimme kohdata aikuisten lisäksi perheitä, lapsia ja nuoria ja järjestää myös kansainvälisiä Isän sydän -tapahtumia maassamme.
Isän rakkaus uudelle sukupolvelle
Nuorten aikuisten osallistuminen eri tapahtumiin on kasvanut viime vuosien aikana. Uskomme, että meidät on kutsuttu jakamaan tätä ilmestystä erityisesti uudelle sukupolvelle. Uskomme, että uusi sukupolvi tulee vastaanottamaan ja näkemään sellaisen Isän rakkauden vuodatuksen ajan ja sen aikaansaaman muutoksen koko maailmassa, jota mikään aikaisempi sukupolvi ei ole kokenut. He kykenevät ilmaisemaan Isän rakkautta voimakkaalla ja puhtaalla tavalla, jonka kautta välittyy suuri vapaus, Isän sydämen hellyys ja myötätunto. He välittävät ennalleen asettamisen sanomaa elokuvien, musiikin ja taiteen kautta. Monet heistä tulevat olemaan Isän rakkauden ilmestyksen opettajia ja julistajia maassamme ja muissakin maissa. Uskomme, että kaikki mitä nyt koemme, niin erityistä kuin se onkin, on vasta alkua sen rinnalla, mitä uusi sukupolvi tulee kokemaan. Se, mitä uskomme Isän antavan uudelle sukupolvelle, rohkaisee meitä tänään ottamaan askeleita sitä kohti.
Millainen toimintakeskus tarvitaan?
Toimintakeskuksen sijainti tulisi olla lähellä pääkaupunkiseutua, ja sen tulisi olla luonnonkauniilla ja rauhallisella paikalla. Arvostamme sitä, että jokainen osallistuja voisi levollisessa ja rauhallisessa ympäristössä vastaanottaa oman sydämen parantumista ja Isän rakkautta.
On myös tärkeää, että toimintakeskuksessa olisi mahdollista pitää kahta tapahtumaa samanaikaisesti. Majoitustilojen tarve olisi 150–200 hengelle ja ruokasalissa vastaava määrä istumapaikkoja sekä kokoussali, jossa tilaa tulisi olla yli 200:lle. Pitäisimme tärkeänä, että huoneet olisivat ilmastoituja, rauhallisia ja laadukkaita. Toiveemme on, että keskuksessa olisi kahden hengen huoneita, joissa on oma wc ja erillinen suihkuhuone. Konferenssisalin tulisi olla tilava, valoisa ja hyvin ilmastoitu, jotta se täyttäisi eri tapahtumien tarpeet. On myös tärkeää, että tuolit ovat hyviä istua, koska monet tapahtumat ovat viikon mittaisia. Salin tulisi olla myös akustisesti miellyttävä ja tekniikaltaan tapahtumien tarpeita vastaava. Salin yhteydessä tulisi olla hyvä tila Isän sydän -tuotteita varten. Unelmamme on, että toimintakeskuksessa olisi mahdollisuus oman keittiön/ruokapalvelun ylläpitämiseen. Arvostamme myös henkilökuntaa, joka voi palvella osallistujia Isän rakkaudessa.
Toimintakeskus tarvitsee myös ”retriittitilan”, jossa voisi viettää aikaa Isän rakkauden ilmapiirissä. Retriittitilassa voisi olla kirjasto, jossa kaikki Isän rakkaudesta kertovat tuotteet olisivat vapaasti luettavissa ja kaikki äänitteet kuunneltavissa. Uskomme, että monet tahtoisivat viettää omaa retriittiaikaa Isän sydän -keskuksessa. Tällainen unelma on sydämessämme. Uskomme sen toteutuvan Isän aikataulussa kansakuntaamme varten.