Matkalla tyttäreksi

Olen ollut noin kymmenen vuotta matkalla Isän kanssa. Sitä ennen uskossa parikymmentä vuotta eläen ja uskoen, että Isä on kaukana ja etäällä. Rukoilinkin harvoin, koska en uskonut, että olisin tärkeä Hänelle. Kun pääsin tämän polun alkuun, alkoivat muutoksen vuodet. Hidasta, niin hidasta – ja kivuliasta. Kuitenkin jotakin sellaista, mistä en halua päästää irti. Isä on tehnyt työtään sydämessäni hiljaa. En koe suuria kokemuksia tai tunteita, vaikka joskus toivoisin. Kuitenkin tällä matkalla Isästä on tullut läheisempi ja Hän on konkreettisesti läsnä arkielämässäni. Takana on ollut monta haastavaa vuotta, eikä haasteet ole ohi vieläkään, mutta Hän on auttanut ja lohduttanut monenlaisten asioiden ja ihmisten kautta.

Suurin tapahtunut ihme on anteeksiantaminen vanhemmilleni. Siihen en uskonut pystyväni koskaan – ja silti se tapahtui, koska Hän teki sen minussa. B-kouluviikolla Orivedellä odotin jälleen kerran isoja mullistuksia tai kokemuksia tapahtuvaksi. Se, mitä siellä jaettiin, todella kosketti ja sisimmästäni nousi huuto: Yes! Tämä on totta! Uskonnollisuus ja muut sellaiset vaatimukset saavat jäädä. Vapaus ja elämä tuntui käsin kosketeltavalta Ericin ja Pekka Danielin jakaessa elämän sanoja.

Kotiin palatessa koin, että Isä oli tehnyt ihmeitä kotona. Perheeni oli lähentynyt ja se läheisyys on edelleen läsnä. Lisäksi kuin kruununa koko viikolle koin Isän antavan minulle muutaman laulun. Se tuntui tosi henkilökohtaiselta puheelta minulle.  Ennen B-kouluviikolle lähtöä olin ladannut puhelimeeni uuden soittoäänen; instrumentaaliversion Bryan Adamsin laulusta. Kotiin tultuani päätin kuunnella sen laulettuna. (Bryan Adams: Everything I do i do it for you.) Sanat tulivat aivan kohti ja sisälsivät juuri sitä, mistä viikolla oli puhuttu. Tämän jälkeen sain vielä kaksi muuta kappaletta. Koin laulut vuoropuheluna Isän kanssa.

Sisälläni syttyi bileet ja `biletin´ monta päivää näiden kappaleiden tahdissa. Isä tietää, että musiikin kuunteleminen on minulle tärkeää ja pidän monenlaisesta musiikista. Haluan uskoa, että Isä edelleen puhuu juuri minulle sopivin sanoin ja tavoin, henkilökohtaisesti ja jakaa kanssani juuri niitä asioita, joista itse nautin. Saan elää tavallista ihmisen elämää Isän kanssa ja Häneen turvaten.

Matka jatkuu. Jonain päivänä uskon ja koen olevani Rakastettu Tytär.