Jumala on erityisesti feminiininen

Olen syntynyt uskovaiseen kotiin ja jo varhain löysin Jeesuksen ja kokemuksen Pyhästä Hengestä. Vanhempieni antama perintö – erityisesti isältäni – on ollut ja tulee olemaan aina siunaus elämääni. Vuosien kuluessa kuitenkin koin ja ymmärsin, että on olemassa enemmän, mutta mitä? Tein monia kauniita lauluja, joissa kaipasin kokemaan ja näkemään Jumalasta enemmän –sydämeni ikävöi johonkin vielä suurempaan. Kun kuulin ensi kerran Isän rakkauden ilmestyksestä, sydämeni alkoi vastata siihen: ”Kyllä, tämä on sitä, mitä sydämeni on jo janonnut ja kaivannut vuosia.”

Ymmärsin, että olin ollut suorituskeskeinen kristitty ja olin yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin miellyttää Jumalaa. Elämäni perussävel oli se, etten ollut koskaan tehnyt tarpeeksi Jumalalle. Tekemättömyyden taakka, ”syyllisyyden reppu” harteillani olin käpertynyt omaan huonouteeni. Hyvien asioiden tekeminen sekä oikeiden asioiden tietäminen, ei ollut tuonut elämääni siihen lepoon, jota taivaallinen Isäni oli tarkoittanut. En ollut ymmärtänyt, että Jeesus on todella tie jonnekin. Minne? Isän luo! Hänen rakkautensa alkoi näyttämään asioita, joihin olin perustanut oman uskonelämäni ja äkkiä kaikki se alkoi karista pois. Sydämeni alkoi tulla eloon kaiken oman yrittämisen kehästä vapauden kehään, jossa ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Olin suorittanut elämääni sen vuoksi, koska en tuntenut Isää. Hän oli minulle kaukainen Jumala, ei Isä minulle. Kun sydämeni alkoi juomaan ilmestystä hänestä, samalla evankeliumin ydin alkoi paljastua minulle: se on ilosanoma koko ajan! Ei vain silloin kun koin uudestisyntymisen, vaan joka ainut päivä!

Olin nähnyt Jumalan pelkästään maskuliinisena ja vaativana. Kuinka sokea olinkaan ollut. En ollut
nähnyt, että hän on erityisesti feminiininen. Jo luomiskertomuksessa sanotaan näin: Ja Jumala loi
ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät (1. Moos. 1:27). Ja Jesajan 49. luvun jakeissa 15–16 sanotaan: Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt. Aloin ymmärtää millainen hänen sydämensä on oikeasti minua kohtaan: Hän on todellinen Isäni, joka rakastaa minua sekä Isän että myös äidin rakkaudella. Olen tuntenut hänen rakkautensa myötätuntona ja lohdutuksena. Kaikki feminiinisiä ominaisuuksia, joita en tiennyt hänessä olevan.

Ilmestys hänestä omana Isänäni on muuttanut kaiken. Elämäni pohja, perustus on vakaa, koska olen taivaallisen Isäni rakastettu tytär! Voin elää elämääni aina levossa ja rauhassa. Minun ei tarvitse esittää yhtään mitään, vaan saan olla aito oma itseni, Isäni luoma Marjut. Voin yhä enemmän ja enemmän elää ja kokea todeksi Jumalan lasten vapautta, josta Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että se myös pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. (Room. 8:19–21) On niin totta: ”Se mitä on sydämessämme, siten näemme koko maailman.” Sydämeni silmät ovat alkaneet näkemään yhä enemmän niin kuin Isäni näkee. Olen monta kertaa kokenut myötätunnon ”aaltoja,” jotka eivät ole inhimillistä empatiaa, vaan yliluonnollista Isästä virtaavaa. Oma näkökulmani on saanut väistyä ja Isän näkökulma on saanut sijaa sydämessäni. Jeesus sanoi Joh. 5:19: Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Jeesus oli poika Isälleen, tämä sama perintö on myös minulle. Saan olla tytär Isälleni ja voin kuulla sekä nähdä, mitä Isäni tekee ja mikä hänen näkökulmansa on kaikkeen. Miksi yrittäisin itse, koska en kuitenkaan kykene? Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!” (Room. 8:15)

Voin vilpittömästi sanoa nyt kun vuosia on jo kulunut, kunpa olisin kuullut tästä ilmestyksestä jo nuorena tyttönä! Mutta Isän kello käy ajallaan, ja hän oli nähnyt jo ennen syntymääni, milloin löytäisin hänet, todellisen Isäni. Elämäni on ollut ihmeellinen seikkailu tähän saakka ja Isän kanssa se ei lopu koskaan!