Kuva Juha todistus

Iskä kutsui kanssaan seikkailuun

Juha |

Osallistuin ensimmäiseen A-kouluuni kesällä 2020, Eurajoella. Olin kuullut A-kouluista paljon hyvää ja ihmeellistä. Ensimmäinen kouluviikko meni kuunnellen ja ihmetellen, että ”voiko tuo olla mahdollista”. En uskaltanut vielä päästää irti ja heittäytyä. Olen aina ollut hyvin vahvasti päätä käyttävä järkeilijä, ja se sama oli läsnä minun kouluviikossani. 

Mutta jotakin siinä viikossa oli. Jotakin, joka kutsui osallistumaan seuraavaan kouluviikkoon myöhemmin samana vuonna. Tuo kouluviikko oli paikka, jossa sydämeni silmät avautuivat. Hiljalleen ja hellästi Isä auttoi silmiäni avautumaan ja kokemaan, mitä Isä Jumalan rakkaus tarkoittaa. Merkittävin hetki siinä kouluviikossa oli, kun sain antaa ja myös pyytää anteeksi omilta vanhemmiltani.

Sain tulla Jumalan eteen rakastettuna juuri sellaisena kuin olen ja päästää irti vaatimuksista, joita minulla oli Jumalaa kohtaa. En enää käynyt kauppaa omilla ”hyvillä” teoillani Iskän kanssa, vaan sain ottaa kaiken vastaan lahjana rakastavalta Isältä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen kohta ”Jumala on Rakkaus” sai kokonaan uuden merkityksen. Kun se aiemmin oli ollut minulle rivi kauniita sanoja, nyt se heräsi eloon ja muuttui konkreettiseksi.

Tämä oli kuitenkin vasta alkua. Iskä kutsui mukaansa seikkailulle. Iskän kanssa olemme saaneet kulkea yhdessä polkua eteenpäin. Välillä polku on leveä ja helppokulkuinen kuin metsäautotie ja välillä lähes huomaamaton ja vaikea kulkea. Joka askelella Isä kuitenkin kulkee minun kanssani, eikä Hän hylkää, vaikka kaatuisin kuinka monta kertaa. 

En tiedä mihin polku johtaa. Saan vain nauttia matkasta ja maisemista, kulkea käsi kädessä Isäni kanssa, sillä hän tietää meidän reittimme ja parhaat maisemat.