Kokemuksemme avioparitapahtumasta

Nico ja Petra |

”Me kaikki olimme enemmän tai vähemmän ihmetyksessä, voiko tällaista ollakaan? Tuntui, että Isä Jumala veti meitä johonkin uuteen ja tutkimattomaan, ja saimme maistella sitä.”

“Syvemmälle sydämeltä sydämelle” ovat ensimmäiset sanat, jotka tulevat mieleeni, kun mietin avioparitapahtumaa, jossa saimme olla yhdessä puolisoni Petra-Marian kanssa. Tapahtuma oli hyvin erityinen ja ilmapiiriltään voimakas. Uskonkin, että me kaikki osallistujat olimme enemmän tai vähemmän ihmetyksessä, että voiko tällaista ollakaan? Tuntui, että Isä Jumala veti meitä johonkin uuteen ja tutkimattomaan, ja saimme maistella sitä. Kohti sellaista suhdetta, minkä vain HÄN on meitä varten varannut — yhdessä aviopareina ja yhteydessä häneen, meidän Isäämme.

Se, mitä tapahtumassa jaettiin, oli ikään kuin uudella tasolla ja voimakkaampaa kuin aiemmin. Oma kokemukseni oli, että “jokainen sana osui ja upposi syvälle”. Tapahtuman aikana emme opetelleet olemaan parempia puolisoita muuttamalla käyttäytymistämme, vaan saimme olla sydämet auki Isää Jumalaa kohti ja muuttua hänen rakkautensa läsnäolossa ja kosketeltavana. Itsestäni tuntui, että sain olla Isän syvemmässä “käsittelyssä”. Hän loi rakastavan katseensa syvemmälle minuun, ja minä sain katsoa syvemmälle siihen, kuka hän on. Hänen rakkaudessaan me kaikki muutumme, minäkin, joka olen ollut niin kova, jäinen ja lukossa. Olen itse luonut minun ja aviopuolisoni välille muureja, joita Isä pitkin elämän matkaa lempeästi näyttää ja purkaa. Sunnuntaina Isä näytti minulle, kuinka minun on edelleen aviomiehenä usein vaikea olla heikko suhteessa aviopuolisooni. Ja myös, kuinka vaikeaa joskus (liian usein) on paljastaa omaa haavoittuvuuttaan tai tarpeitaan. Tai vaikkapa avata sydäntään ja kertoa syvimmistä tunteistaan. Onneksi minulla on aivan mahtava Isä, ja hän auttaa minua aina. Kun hänen rakkautensa saa minussa enemmän tilaa, kaikki muu seuraa itsestään. Se on todella vapauttavaa! 

Yksi tapahtuman kohokohta oli, kun saimme aviopuolisoina kaikki yhdessä painautua puolisoitamme lähelle, ehkä sanoa sanomattomia sanoja, antaa tai pyytää anteeksi, rakastaa toisiamme, katsoa toisiamme syvälle silmiin ja samalla laulaa toistemme sydämiin (Marjutin ja Pekka Danielin säestyksellä). Ja vain olla lähellä! Ehkäpä katsoin tuossa hetkessä syvemmälle vaimoni sydämeen kuin koskaan aiemmin.

“The glory of God is man fully alive” (Jumalan kunnia on ihminen, joka on täysin elossa). “The glory of God is husband and wife fully alive, together” (Jumalan kunnia on mies ja vaimo, jotka ovat täysin elossa, yhteydessä Isään ja toisiinsa). Vaikka näitä sanoja ei tässä tapahtumassa taidettu edes sanoa, jäivät ne soimaan sunnuntaiaamupäivän jälkeen sisälleni. Niin paljon “elossa olevaa elämää” tässä tapahtumassa virtasi. Se vahvisti uskoani ja sisintäni, ja jumalallinen toivo jostakin paljon suuremmasta kasvoi sisälläni. Oli kuin olisimme olleet käymässä toisessa rakkauden täyttämässä maailmassa, mutta kuitenkin se “toinen maailma” on meille jokaiselle tarkoitettu jokaisena elämämme päivänä. Kodissamme on aika hiljan sinne laitettu taulu, jossa lukee: “Löytää lähelle — se on tärkein elämän matka”.