Luottamukseni kuitenkin rikottiin

Olin pienenä tyttönä kova halailemaan, höpöttämään, nauramaan ja antamaan suukkoja. Semmoinen suloinen ja valloittava pieni tyttö.

Luottamukseni kuitenkin rikottiin.

Minusta tuli häpeän lapsi ja painoin asian unohduksiin. Opiskeluiässä kävin hyväksikäytettyjen ryhmässä, puhuin asiasta psykologille ja perheelleni sekä silloiselle poikaystävälleni, nykyiselle miehelleni. Oli helpottavaa, että asia monen vuoden jälkeen tuli päivänvaloon. Minussa oli kuitenkin paljon turvattomuutta ja tarvetta lohdutukselle.

Kävin useamman vuoden aikana sielunhoidossa ja syksyllä 2015 päädyin A-kouluun. Siellä ei sessiota ollut, jossa en olisi itkenyt. Siellä puhuttiin hyväksikäytöstä. Tuli olo, että minut oli paljastettu. Miksi ihmeessä tämä elämäni kauhea asia nostettiin taas esiin? En todellakaan mennyt A-kouluun käymään läpi hyväksikäyttöä. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa Isän tulla rikkinäisyyteeni. Oli riittävän turvallista olla juuri niin rikki kuin oli ja surra niin paljon kuin suretti. Ei se ollut helppoa. Mutta halusin enemmän kuin mitään muuta tulla vapaaksi ja jättää kaiken painavan ja ahdistavan. Ymmärsin, mitä kaikkea olin jäänyt vaille, mitä olin menettänyt. Joskus luulin, ettei sillä ole väliä, että pärjään kyllä. Mutta en pärjää ja kyllä on väliä. A-koulun viimeisenä päivänä minulle tuli käsittämätön suloisuuden tunne.

Jollakin Naisten päivillä itkin, kun näin itsestäni kuvan pienenä tyttönä kaunis mekko päällä. Niin kipeitä muistoja. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa Isän lohduttaa ja Hän tekee sen.

Isä on antanut paljon iloa ja naurua. Mitään en halua enempää kuin olla vapaa. Hellästi hän vapauttaa, hellästi hän lohduttaa. Myötätunto ja anteeksianto on todellisuutta.

Tänä syksynä koin Elämä ja kasvu -tapahtumassa, miten Isä kosketti minua hyvällä ja merkittävällä tavalla. Niin kuin Isä silittää lastaan ja suukottaa otsalle: Rakastan sinua! Olet minun rakas tyttäreni.