Lepotuolissa koettua

Minttu | 13.8.2022 |

Sain olla mukana Porin Reposaaressa vietetyssä A-koulussa 31.7. – 5.8. Pötkötin sessioiden aikana tanakasti lepotuolissani avoimen ikkunan vieressä ja join joka solullani Elämää. Kouluviikkoa edeltäneenä aikana olin saanut (taas kerran!!) kuraisen pohjamutatuntuman oman kykeneväisyyteni rumasta todellisuudesta. Kyllästyminen omatoimiseen rämpimiseen ja pohjaton janoni Isän puoleen taisivat olla tärkeimmät matkakamppeet viikkoon lähtiessäni. Ja lepotuoli.

Rakastan A-kouluja! Jokainen kouluviikko sisältää saman profeetallisen sanoman, mutta sisältö on aina uutta raikasta virtaa – niin taas tälläkin kertaa. Nautin suunnattomasti sessioista ja niissä puhuvien ihmisten sydämen tilasta. Olen luopunut toivelistoistani sen suhteen, mitä viikon aikana pitäisi tapahtua. Olen saanut huomata, että Isällä on paljon parempaa; erilaisia yllätyksiä meille kaikille yksilöinä ja yhteisesti. Yllätyksiä, jotka ilmaisevat sitä, mitä Hän on nyt juuri tekemässä meille yksilöinä ja yhteisesti yli kaikkien rajojen. Tuntuu, ettei sanat riitä millään kuvaamaan kaikkea, mitä viikossa näin ja koin, mutta kirjoitan tähän nyt muutamia tuokiokuvia.

Tämä kouluviikko oli mielestäni erityinen kutsu uudenlaiseen ja todelliseen heikkouteen. Kutsu pienelle paikalle Isän käsittämättömän suuren ja voimakkaan todellisuuden keskelle. Viikko oli myös kutsu ihan uudenlaiseen iloon ja vapauteen. Hulvatonta huumoria ja naurua riitti niin sessioissa kuin vapaa-ajallakin. Kylläpä naurettiin!! Muutamana iltana havahduin nauramaan kyyneleet silmissä ja vatsaani pidellen vielä uneen vaipumisen kynnyksellä. Koinkin, että juuri heikkous on se paikka, joka tarjoaa vapauden ja vapaus taas tuo mukanaan pulppuavan (ja välillä kotkottavan ja hirnuvan) ilon!

Näin, että monille muillekin tapahtui jotain erityisen syvää ja hyvää juuri näillä alueilla ja luulenpa, ettemme ole itse kaikesta uudesta virtauksesta edes tietoisia. Tiedän sydämessäni, että uusi aika on koittanut ja se on jotain erilaista, mitä olemme kuvitelleet. Ja tämä kaikki on meille kaikille, meidän perhekunnillemme, ihan kaikille. Koin viikossa, miten Isän aalto pyyhki samaan aikaan meidän paikalla olleiden ja muualla olevien sukulaistemme yli, näin sukupolvia taakse- ja eteenpäin, eikä se erotellut joukostaan ketään.

Tässä kouluviikossa näin, miten käsittämättömän monipuolisesti ja yllättävillä tavoilla Isä meitä kohtaa ja hoitaa. Puhutteleva yksityiskohta oli Reposaaren leirikeskusta ympäröivä meri. Joka kerta ulos astuessamme tai ikkunan avatessamme saimme kuulla meren aaltojen jatkuvan pauhinan, päivin ja öin. Koin tämän konkreettisena muistutuksena Isän jatkuvasta rakkauden vuodatuksesta.

Oma matkani Isän rakkauden ilmestyksessä on ollut hidas ja monesti tosi turhauttava ja kipeä. Ensimmäisenä kouluviikon aamuna istuimme muutamien naisten kesken aamiaisella, kun katseeni siirtyi taas ikkunasta näkyvään mereen. Silloin Isä näytti minulle kuvan rosoisesta ja särmikkäästä kivestä, jota meren aallot lempeästi ja silti voimalla huuhtoivat. Hitaasti aallot pyyhkäisivät kiven yli ja vetäytyivät, pyyhkäisivät ja vetäytyivät. Sitten Isä näytti minulle, miten kiven särmät ja rosoisuus alkoivat hiljalleen tasoittua aaltojen silityksessä. Isä antoi ymmärtää, että tällaisessa menee aikaa. Sen jälkeen Isä näytti minulle kiven sisällä olevan kauniin valkoisen helmen, joka alkoi pilkottaa aaltojen seurauksena. Olin tästä tosi puhuteltu ja koin, että kuva on tarkoitettu jaettavaksi muillekin janoisille.

Yksi asia, mikä minua erityisesti kuvassa puhutteli, oli se, ettei kivellä ollut mitään tekoa siinä, mitä sen pinnalle tapahtui ja miten helmi alkoi tulla esiin. Kivi vain olla möllötti rantavedessä. JESS, tässä on minun paikkani Isäni Valtakunnassa – olla elävän veden virtauksessa ja annan Isän tehdä KAIKEN työn. Samaan aikaan järjettömän vaikea ajatus ja maailman helpottavin ilosanoma ikinä! Parempaa, mitä olisin voinut koskaan edes kuvitella.

Seuraavia sanoja olen hokenut kaipauksella jo pitkään, mutta nyt niissä on uusi syvyys; Kyse ei ole minusta, siitä mitä osaan tai jaksan tai yritän tai jätän yrittämättä. Kyse on Isästä, joka haluaa tehdä puolestani kaiken, Hänen tavallaan ja ajoituksillaan. En pysty heikoilla voimillani myöskään pilaamaan tai estämään sitä, mitä maailmankaikkeuden Luoja on tekemässä. Sydämessäni oleva jano vetää Isän todellisuutta sisääni ja se saa sitten ajallaan aikaan kaiken, minkä kuuluukin tapahtua. WAU!

Kotiin tullessani sain heti huomata, että sama aalto oli todella peitellyt myös perhettäni koko viikon.