
Isän rakkaus vyöryi ylleni
Olen melko tuore uskova ja loka-marraskuun 2024 A-kouluviikko oli minulle ensimmäinen. Olen Isän vetämänä tutustunut tähän ilmestykseen pikkuhiljaa noin vuoden kuluessa, ennen kuin Leena-Marin kirjoittama ihana kirja ”Kutsuttuna Elämään, Todistukseni rakkaudesta” sai minut lopulta ilmoittautumaan A-kouluviikkoon. Viikko oli minulle hyvin merkityksellinen, koin Isän rakkautta konkreettisin tavoin ja sain kokemuksen siitä, että olen Isän suosikkitytär. Isä puhui minulle ja hoiti minua koko viikon, kuin pientä lasta.
Viikon huippukohta oli valtava ilmestys Isän ja Pojan välisestä rakkaudesta ja haluan sen jakaa teidän kanssanne. Se alkoi anteeksiannon käsittelemisen jälkeisessä lohdutusosiossa. Ilmestyksen aluksi tunsin olevani Jeesuksen sisällä. Tunsin kun Hän otti joitakin askeleita määrätietoisesti eteenpäin ja seuraavassa hetkessä olemmekin Isän sylissä. Istumme Isän oikealla polvella pää Hänen rintaansa vasten. Ajatuksissani käväisee sanat ”Istuu Isän oikealla puolella…”. Tätäkö se tarkoittaa? Tunnen valtavaa lohdutusta, mikä virtaa Isästä Poikaan ja minuun Hänen sisällään. Isä tuntuu lohduttavan Poikaansa koko voimallaan. Samalla hetkellä tunnen yhdistyväni Pojan tarvitsevuuteen, mikä häkellyttää ja yllättää minua siinä hetkessä. Hän tarvitsee Isänsä lohdutusta, kuin pieni lapsi ja kykenee ottamaan sen kaiken käsittämättömän suurelta tuntuvan lohdutuksen vastaan. Jeesuksen tarvitsevuuteen yhdistyminen yllättää minut monin tavoin. Tunnen, että Hän on Jumala ja silti Hän on niin tarvitseva. Tunnen, kuinka Isän ja Pojan välillä vallitsee sanoinkuvailemattoman suuri lohdutuksen voimavirta, johon minä olen yhdistynyt. Jeesuksen tarvitsevuus ei kuitenkaan jää täyttymättä vaan tunnen, kuinka Hän on täynnä Isästä virtaavaa rakkautta ja lohdutusta, ikään kuin missään ei olisi aukkoa tai vajaaksi jäämistä.
Hetken päästä tajuan, että Isä laulaa Pojalleen. Jotenkin ymmärrän, että täällä soi maailman kaunein tuutulaulu. En ikään kuin kuule sitä, mutta tulen siitä tietoiseksi. Samalla hetkellä alan kuulla, kuinka Isä laulaa minulle tuutulaulua, joka on lapsuudestani tuttu. Se jota äitini lauloi minulle ja se mitä itsekin lauloin lapsilleni. Minulla on käsittämättömän suuri rauha ja lepo tässä hetkessä. Jopa liikutuksen aalloista kumpuava itku tuntuu rauhoittuvan ja otan vain vastaan Isän rakkautta ja tunnen, kuinka aivan kaikki asiat sisälläni rauhoittuvat. Hetken päästä alan nähdä kuinka jotain on meidän alapuolellamme. Ikään kuin jotain nousisi ylöspäin, kuin tuokiokuvia isistä ja äideistä lapsineen. Kuulen myös vaimeaa laulua sieltä täältä. Tajuan, että tähän paikkaan nousee jokainen tuutulaulua laulavan isän ja äidin ääni ja tuokiokuvat ovat näitä hetkiä. Ymmärrän, että tuutulaulun laulamisessa on jotain, mitä Isä on alun perin tarkoittanut tapahtuvan vanhempien ja lasten välillä. Tuutulaulun laulamisessa on jotain, mikä välittää rakkautta ja lohdutusta alkuperäisellä tavalla. Isä supattaa korvaani rakkauttaan lukemattomin eri tavoin ja sanoin. Mieleeni painuu Hänen sanansa siitä, että ”Vihdoinkin olet siinä”, ”Älä koskaan lähde tästä paikasta pois”, ”Tässä paikassa saat harjoitella rakkauteni vastaanottamista”. Tunnen, kuinka Hänen huomionsa on täydellisesti minussa. Kun A-koulun opetus ja sessiot etenevät, tunnen kuitenkin koko loppuviikon ajan olevani ainakin osittain tuossa paikassa, josta ikään kuin kurkistelen maailmaan, kuin pieni kengurunpoikanen emonsa vatsapussista.
Myöhemmin perjantaina, kun istuessani junassa matkalla kotiin tunnen taas Isän läheisyyden niin suuresti ja olen jälleen uponnut tuohon ilmestykseen täysin. Kyyneleet valuvat taas Hänen rakkautensa ja lohdutuksen virratessa, enkä välitä yhtään muista matkustajista. Olen taas Isän sylissä ja tunnen täysin olevani Jeesuksen sisällä. Samassa hetkessä ilmestys alkaa laajeta ja ikään kuin avaan silmäni Isän sylissä istuessa ja näen Jeesuksen käden Isän rintaa vasten. Käden ääriviivat ovat kuin elävää, virtaavaa timanttia ja tunnen, että oma käteni on tuon käden sisällä. Katseeni nousee rannetta ylöspäin kohtia nyrkissä olevia sormia ja sitten tajuan, että Jeesuksen (ja minun) kädessä on leluvasara. Tämä ilmestys räjäyttää mieleni. Tajuan, että Isä ja Jeesus Pyhän Hengen välityksellä haluavat minun ymmärtävän konkreettisesti, että Jeesuskin täydessä jumaluudessaan otti leluvasaran käteen ja teki Isän antamia töitä yhdessä Isän kanssa. Isällä oli koko ajan täysi valta ja vastuu kaikesta, mitä on tapahtunut ja tapahtuu.
Tunnen ennenkokematonta vapautta ja kutsua olla juuri, kuin se pieni kolmevuotias lapsi, jonka Isä ottaa mukaansa rakennusprojektiinsa ja antaa käteen leluvasaran. Ja Isä niin mielellään ottaa meidät mukaansa, koska haluaa tehdä meidän kanssamme asioita. Mutta samalla Isä haluaa vapauttaa meidät ajatuksesta, että jokin voisi mennä pieleen meidän vuoksemme tai että Hän lähettäisi meidät yksin.
Tämä ilmestys on tuonut minut niin eri paikkaan missä aiemmin elin. Koen eläneeni todeksi lukemattoman määrän Raamatunpaikkoja, jotka ymmärrän aivan uudella tasolla. Kuin näkisin jonkinlaisen verhon taakse. Ja ilmestys leluvasarasta on tuonut elämämme jo nyt valtavan paljon iloa ja riemua ja naurunpyrskähdyksiä erityisesti niihin hetkiin, kun huomaan taas ottaneeni jonkin asian liian vakavasti ja Isä lempeästi tuo mieleeni leluvasaran ja sen merkityksen. Miten Isä osaatkin vetää juuri oikeasta narusta kohdallani?
Lopulta tärkeintä on kuitenkin se, että saan olla se Isän ihana pieni tyttö, jonka kanssa Isä haluaa tehdä suuria asioita, suurempia, kuin ikinä itse koskaan osaisin edes unelmoida ja kuitenkin olen koko ajan vain leluvasara kädessä Isän ottaessa täyden vastuun kaikesta. Voiko hienompaa ja suurempaa vapautta ja riemua ollakaan?