Isällä on varattuna meille aina lisää !!

Isän tyttö Heidi | 1.10.2021 |

Olen viimeisen reilun 2 vuoden aikana saanut olla mukana kahdessa A-koulussa, Elämä ja kasvu-tapahtumissa, avioliitto-tapahtumissa ja konferensseissa. Olen niin kiitollinen Isälle, että tämä kaikki on ollut mahdollista ja olen saanut kokea Hänen rakkauttaan. Olen ajatellut, että on jo varmasti muiden vuoro päästä nauttimaan kaikesta tästä ihanuudesta…

Kuitenkin viimeisen vajaan vuoden aikana aloin voida huonosti, kaikki alkoi yllättävästä paniikkikohtauksesta, josta jäi kova pelko kohtauksen uusimisesta. Hakeuduin hoitoon psykiatrian lääkärille ja hoitajalle. Koin, ettei minua siellä täysin ymmärretä, ollaan jälleen kerran tarjoamassa voimakkaita lääkityksiä, joista olen jo kerran Isän avulla eroon päässyt ja selvinnyt vaikeista vieroitusoireista. Olen nyt ollut ”hankala” potilas enkä ole suostunut aloittamaan lääkityksiä.

Olen kärsinyt myös kroonisista kivuista kehossani. Merkillistä on ollut, että kun olen tavannut äitiäni lyhyenkin aikaa, kivut voimistuvat todella voimakkaiksi ja olen itkenyt ja ihmetellyt, miksi se tapahtuu tavatessani äitiä. Mielialani on laskenut paniikinpelkojen ja kipujen myötä ja välillä on tullut päiviä, jolloin en ole jaksanut kuin maata kotona. Olen ollut vihainen itselleni, vanhemmilleni, lääkäreille, puolisolle, ystäville ja koko maailmalle siitä, että joudun kärsimään niin paljon. Kun vain olisin ollut toivottu lapsi, olisi helpompaa…. Kun vain puolisollani ei olisi niin kiire töissä, voisin paremmin… Kumpa lääkäri ja hoitaja olisivat ymmärtäväisempiä minua kohtaan… Ystävilläkään ei ole aikaa minulle, kun ovat niin väsyneitä työkiireidensä keskellä… En kuulu tähän maailmaan, koska olen tällainen syrjäytynyt ja sairas ihminen, enkä edes jaksa ajatella, että työelämä olisi vielä joskus minua varten. Nämä ajatukset alkoivat vallata mieltäni yhä useammin, enkä enää tahtonut päästä niistä eroon, vaikka kuinka yritin puhua Isälle ja pyytää hänen läsnäolonsa tuntemista. Koin olevani taakka puolisolleni ja tuomitsin kaikkein eniten itseäni.

Kaiken tämän keskellä aloin kaivata A-kouluun. Mietin, onko siinä järkeä, eikö minun pitäisi ”osata” olla Isän kanssa ja tuntea Hänen läsnäolonsa ihan kotona ja sitä kautta elämän helpottua?? Olen sitäpaitsi jo 2 kertaa kuullut opetukset hyvän ja pahantiedon puusta, sydämen anteeksiannosta, ja antanutkin anteeksi jo monet kerrat vanhemmilleni ja monelle muullekin. Ja sitäpaitsi, ensimmäinen A-koulu oli niin mullistava kokemuksellisesti, ettei sitä kyllä voita mikään!!!

Niinpä sitten monen ihmeen kautta järjestyi päästä A-kouluun ja vielä ensimmäistä kertaa ihan yksin, nukkumaankin ihan yksin omaan huoneeseen!! Ja vielä aivan erityiseen ”Korona”-kouluun maskien ja turvavälien kanssa. Jännitin melkoisesti etukäteen, kuinka osaisin nukkua yksin ja miten selviäisin maskin kanssa… Kun pääsin Siikaniemeen, olin purskahtaa itkuun huoneessani pelkästä ilosta siitä, että olen perillä. Siellä, minne olin niin kovasti kaivannut. Ensimmäisenä yönä heräsin hätkähtäen. Ihmettelin, kun sänkyni päädyssä istui aran näköinen nuori nainen. Koin, että häntä täytyy lohduttaa. Niinpä silittelin hänen hiuksiaan ja suukottelin häntä poskille. Ihmettelin, KUKA tuo nainen on??? Yhtäkkiä tajusin, että se olen MINÄ ITSE. Aamulla heräsin ja ihmettelin, kuinka uni tuntui aivan todelta. Jälkeenpäin ymmärsin, että Isä haluaa minun hyväksyvän itseni ja rakastavan itseäni. Ymmärtävän, että minä itse tarvitsen lohdutusta enemmän kuin kukaan muu!!!

Ensimmäinen kokonainen päivä meni hämmennyksen vallassa. Ihmettelin, mikä minua vaivaa, kun en ymmärtänyt yhtään, mitä Pekka Daniel puhui, Ajattelin, että onpa ankeaa, jos tällainen olo pidempään jatkuu. Kuulin Isän sanovan: ”Ei sinun tarvitsekaan päälläsi ymmärtää yhtään mitään, ota ihan rennosti”. Kun on tapana laittaa käsi oman sydämen päälle, olen ajatellut sen olevan jonkinlainen uskonnollinen tapa, enkä ole pitänyt siitä. Isä tällä kertaa rohkaisi minua tekemään sen ja kun sanottiin, että käsi ei ole omasi, vaan Isän, tunsin muutaman hetken verran sen todellakin olevan Isän käsi!!! Se oli jotain sellaista, jota on vaikea kuvailla. Oma käsi vain hävisi ja tilalle tuli Isän käsi, joka tuntui niin voimakkaalta, lämpimältä, turvalliselta ja jonka kautta virtasi rakkautta minuun.

Kun tuli aika pyytää miesten ja naisten toisiltaan anteeksi, koin voimakkaasti, kuinka kauhean vaativa olen ollut omaa puolisoani kohtaan. Halusin pyytää anteeksi sitä, että olen vaatinut häntä lohduttamaan minua silloin, kun minun olisi pitänyt mennä Isän luo lohdutettavaksi. Viikon kuluessa aloin tuntea yhä suurempaa myötätuntoa puolisoani kohtaan. Eräänä aamuna kuulin pyytäväni Isältä, että Hän antaisi puolisoni kokea tänään Hänen rakkauttaan. Myöhemmin sain puolisoltani kuulla, että hänellä oli ollut juuri sinä päivänä erityinen päivä Isän kanssa!!!!

Kun tuli aika antaa sydämestään anteeksi vanhemmille, olin varma, ettei minulla ole heille enää mitään anteeksiannettavaa. Olenhan antanut anteeksi jo niin monta kertaa. Varsinkin isälleni, koska hänhän on se, jolle on ollut paljon anteeksiannettavaa. Äitihän on vain kärsinyt hiljaa, eikä hän ole koskaan tehnyt minulle mitään pahaa. Mutta, kun koetin kuvitella äitiäni silmieni eteen ja kuulla hänen äänensä, en nähnyt enkä kuullut häntä. Olin ihmeissäni siitä, etten voinut kuulla äitini ääntä ja aloin ymmärtää, ettei äidilläni ole ääntä!! Samalla tajusin, etten ole antanut hänelle anteeksi vielä koskaan yhtään mitään, ainoastaan tiedostamattani tuominnut kaikesta siitä, mitä hän ei ole tehnyt ja mitä olisin toivonut hänen tekevän. Olin todella järkyttynyt, hiljaa vain ihmettelin omaa sydämeni kovuutta ja vihaa. Päivien aikana Isä alkoi hiljaa ja lempeästi kääntää sydäntäni äitini puoleen ja itkin vuolaasti ajatellessani äitiäni ja hänen elämäänsä ja sitä, Kuinka elämän kokemukset olivat vieneet häneltä äänen. Aloin tuntea yliluonnollista, Isän antamaa rakkautta äitiäni kohtaan. Eräänä iltana äitini soitti minulle ja uskalsin vastata. Hän kuulosti äidillisemmältä kuin koskaan ja kysyi ”Onko sinun hyvä olla siellä, olethan saanut nukuttua, me niin isin kanssa toivomme, että sinulla on hyvä loma”! Se oli niin koskettavaa ja koin, kuinka ihmeellistä on Isän rakkaus, kuinka se ulottuu vanhempieni kotiin saakka.

Eräänä päivänä ihmettelin, etten muistanut, että koskaan aiemmin A-kouluissa olisi puhuttu tuomiosta. Varmasti oli puhuttu, mutten vain ollut kuullut sitä!! Mutta Isä yllätti minut totaalisesti ja sydämeni kuuli! Aloin ymmärtää, kuinka olin jälleen kerran alkanut syödä hyvän ja pahan tiedon puusta, ja siksi kaikki oli alkanut tuntua niin hankalalta. Ymmärsin, miten kauhean tuomitseva olin ollut viimeisten kuukausien ajan. Kun Pekka Daniel rukoili, koin jotain niin voimakasta, että sitä on vieläkin vaikea sanoittaa. En pystynyt seisomaan, vaan minun oli pakko polvistua maahan ja antaa Isän ottaa minusta tuomitseminen pois. Se oli tuskallista mutta samalla niin vapauttavaa. Itkun mukana lähti viha ja tuomio ja tilalle alkoi tulla ylitsevuotava Isän rakkaus ja rauha.

Loppuviikon aikana ihmettelin, kuinka joidenkin silmät loistivat hetken aikaa yliluonnollista ja ihmeellistä iloa ja kirkkautta. Aivan kuin heidän silmiensä kautta olisi näkynyt heidän sisällään oleva pieni tyttö tai poika. En todellakaan mennyt A-kouluun turhaan. Ja vaikka osallistuisin kaikkiin tuleviin A-kouluihin, se ei olisi turhaa, koska Isällä on varattuna aina lisää!!! Vaikka minulla on edelleen kipuja ja vaivoja, samoja murheita ja huolia kuin ennenkin, ne eivät tunnu Isän rakkauden rinnalla kovinkaan suurilta. Isä on antanut herkkyyden huomata pienimmänkin ajatuksen, joka tulee hyvän ja pahan tiedon puusta ja halun siirtyä välittömästi elämän puun luo. Se on niin ihanaa ja vapauttavaa.  Vaikka vielä tulee päiviä, jolloin en jaksa kuin maata, tai vaikka en pystyisi enää palaamaan työelämään, tiedän mitä Isä sanoo: ”Ole siinä vain, meillä ei ole kiire mihinkään.”