Isä vuodattaa itseään meihin

Olen saanut etuoikeuden käydä kouluviikoissa vuodesta 2020 saakka. Ne ovat muuttaneet elämäni kokonaan. Olen alkanut maistaa pieniä tippoja siitä, miten Isä vuodattaa itseään meihin.

Vuosi sitten Isä näytti minulle unen sydämestäni. Sydämeni on niin täynnä rakkautta ja myötätuntoa, että en ole koskaan kokenut sellaista tai tiennyt, että sellaista on olemassa. Elämän vaikeudet ovat kuitenkin peittäneet sitä kuka todella olen. On ihanaa, että Isä näkee kaiken sen lävitse todellisen minäni, sydämeni.

Itseään ei voi muuttaa. Olen yrittänyt sitä vuosikaudet, mutta se on kylmää ja kovaa työtä eikä oikeasti muuta mitään. Muutos ei tapahdu ulkoa sisälle, vaikka kaiken maailman ohjeita tuputetaan meille kaikkialla. Vasta kun Isä alkaa koskettaa sisältäpäin, muutos tapahtuu itsestään. Sitä otetaan pelkästään vastaan. On ihanaa olla vain levossa.

Tätä muutosta ja ennalleen asettamista voi vain seurata ja ihmetellä. Omiin ansioihin ei voi enää lukea mitään.

Tunnen Isän läsnäolon ja virran toisinaan hyvin vahvasti arkisissa tilanteissa. Se vyöryy päälle odottamatta ja vastustamattoman lämpimänä. Olen täydellisen hyväksytty, omista voimistani riisuttu ja levossa, vaikka olosuhteet voivat olla haastavat.

Eräänä yönä tällä viikolla Isä herätti minut yöllä ja puhui minulle tarpeestani saada hyväksyntää ihmisiltä. Jos haemme ihmisten hyväksyntää, katsomme ihmisiin emmekä voi silloin nähdä Isää. Isän hyväksyntä on paljon suurempaa, täydellisempää ja todellisempaa. Emme todellisuudessa tarvitse mitään muuta. Halusin heti yöllä ottaa tämän vastaan. Kuka voisi tai haluaisi tällaista tehdä omassa voimassaan?

Työssä olen saanut usein palautetta minulta saadusta syvästä myötätunnosta tai lohdutuksesta. Oikeasti kyse ei ole minusta. Minun ei tarvitse kantaa muiden huolia, vaikka olen aikaisemmin niistä ottanut taakkaa. Saan vain olla, joskus halata ja antaa Isän lohduttaa. Tämä ei tunnu lainkaan raskaalta vaan tunnen puhdasta iloa ja keveyttä lohdutuksesta, jota on tarjolla pohjattomasti.

Tilanteissa, joista olen aikaisemmin ärtynyt, en välttämättä pysty enää ärtymään, vaikka vanhasta tottumuksesta olen sitä odottanut ja jopa puhunut vihaisesti. Tunne ei kuitenkaan saa otetta minusta, vaan valuu ohitseni.

Näin alkuviikosta muista ihmisistä muutaman välähdyksen lenkillä. Laitapuolen kulkijan, jollaisia tavallisesti kavahdan, näin pienenä rakkautta janoavana poikana. Mieleni teki halata häntä. Nuorten miesten resuisen porukan näin pieninä poikina, jotka tarvitsevat äidin rakkautta ja syliä. Erään rekkakuskin näin pienenä poikana, joka on niin rakastettu. Isä alkaa vapauttaa tuomitsevasta katseesta ja näyttää ihmisiä uudella tavalla.

Tässä saa ottaa ihan uudenlaisia askeleita, kun en ole enää jumissa vanhoissa muoteissa vaan Isä on pedannut minulle avaran ja elämää täynnä olevan paikan, jossa olen täydellisen vapaa.

Tämä on kuitenkin vasta esimakua kaikesta siitä mitä on vielä tulossa. Se tulee yllättämään meidät kaikki.

Tällaiset sanat Isä antoi minulle yhtenä iltana ja ne ovat meille kaikille: Mielettömän kova virta kulkee juuri nyt. Siinä on käsittämätöntä vapautta, myötätuntoa ja iloa. Se koskettaa ihmisiä, jotka eivät tiedä mistä on kyse. Heille eivät riitä vanhat lohdukkeet, vaan he janoavat tämän kosketuksen myötä jotain suurempaa. He ihmettelevät mistä raikas ilma tulee, mistä tuoksuva henkäys. Riittää että hengittää, ja se on läsnä. Se ei ohita ketään.