Oma isäni sanoi: ”Olet rakas poikani”

Synnyin joulukuussa 1964 perheeseen, jossa jo tunnettiin uudestisyntymisen ihme ja sitä kautta Jumalan ihmeellisyys. Oli vain surullista, että vanhempieni oma lapsuus oli erittäin ikävä, heillä molemmilla oli orpoutta, vaille jäämistä ja kokemusta, etteivät kuulu perheeseen. Niinpä heillä itselläkään ei ollut, mistä ammentaa perheeseemme rakkautta ja myötätuntoa. Niinpä heissä tapahtunut uudestisyntymisen ihme, ei päässyt heidän sydämensä risaisuuden vuoksi jalkautumaan rakkaudellisiksi ihmissuhteiksi, ei heidän välilleen, eikä heistä minuunkaan. Tilalla oli heidän keskinäinen sisällissota, joka oli kehystetty uskonnollisella systeemillä, mikä ei tuonut elämää.

Luonteeltani olen ollut aina ”pehmo”, niinpä kokouksiin menin ikään kuin sydän pamppaillen ja peläten, tuleeko huutava saarnamies vuoroon, jonka huutokohtauksen aikana, yleensä itkeä tirautin, kun se niin pelotti. No siitä isommaksi kumminkin on elämän suunta ja varhaisnuoruus meni omassa kehityskaaressani päin ankeutta, eikä suinkaan vapautta, mikä olisi ollut evankeliumin idea. Jokaisessa kokouksessa tunsin sen kuuluisan piston sydämessäni, antaa elämä Jeesukselle jne. Ei auttanut viikko sitten tehty ”ratkaisu” mihinkään. Niinpä jossain kohtaa en enää tehnyt näitä ratkaisuja, ja näyttelin kivaa uskovaa jees -poikaa, joka meni 15v kasteelle jne. Elämä ja sisäinen rauha oli vain täysin poissa, ja pelastusvarmuuden tilalla oli hukkumisvarmuus ja syyllisyys mihin ei ollut lääkettä.

Hyppy 90 luvulle, todellinen Isäni ei ollut jättänyt minua ”hukkaan”, vaan ohjasi minut Erik Ewaldsin luennoille. Heti ensimmäisellä tunnilla koin, että tässä on elämä. Niinpä kävin useilla luennoilla, joillakin hyväntuulen risteilyillä ja ostin Erikin kirjoja. Tästä alkoi todellinen matka aitoon minuuteeni. Iso juttu oli, kun oivalsin syyllisyyteni juuret, ne eivät olleetkaan siinä, mitä minä olin tehnyt, vaan mitä minulle oli tehty. Ennen kuin hukkumisvarmuuteni vaihtui pelastusvarmuuteen, tultiin vuoteen 2001. Pitkähkön prosessin jälkeen, sisimmässäni lopulta levollisesti soi, ”risti vain, risti vain se olkoon kunniani”.

Tuosta hetkestä kiihtyi myös oma sisäinen prosessointi ja jossain vaiheessa tivasin vanhempiani myös ymmärtämään, kuinka surkeita vanhempia he olivat olleet. Yllättäen näiden sessioiden jälkeen, olin perin kiukkuinen, mutta vääristä menetelmistäni huolimatta, jotain pientä hyvää tapahtui, ja äärimmäinen naisvihani purkautui, useamman päällekkäisen pisteen risteyksessä vuonna 2010. Sen kesän vihasin ja pihisin, ja olin superhalukas eroamaan, en nähnyt mitään muuta riemukasta ideaa, kuin lähteä kaikista naissuhteista hevonhelvettiin. Ihme ja kumma loppukesästä, kun varoventtiilini jälleen sulkeutui, havahduin tosiasiaan, että olen menettämässä elämäni rakkauden… Jumala, jota en vielä silloin Isäksi nimittänyt, antoi vaimolleni ihmeellisen armon, antaa minulle ”hulluuteni” anteeksi.

Nyt taas pikakelaus nykyhetkeen, Isämme johdatti vaimoni ja minut Isän sydän viikkoon Siikaniemeen. Yhtenä aamuna vaimoni koki vahvasti, että nyt hän on tullut kotiin. Koin itsekin vahvoja tunteita viikon aikana, erityisesti äidin lohdun ja feminiinisyyden osio, meni hyvin syvälle. Vahvin kokemuksellinen asia minulle tapahtui kuitenkin perjantaina, kun lähdin hakemaan Siikaniemeen unohtunutta likapyykkipussia. Jo mennessä sain yhteyden 8v aiemmin kuolleeseen isääni, paljon syvemmin, kuin tuon viikon aikana. Sain siinä ajellessa pyytää häneltä anteeksi, etten ollut sellainen poika, kuin hän olisi minun toivonut olevan, ja jotain muutakin juttelin. Kun olin paluumatkalla, koin elämyksellisesti, että isäni istui vieressäni ja sanoi minulle, ”Markku olet rakas poikani”. sen hetken jälkeen menetin hetkeksi ymmärryksen, että missä oikein ajan autolla. Tuo kertoo minulle, että viesti upposi minuun erittäin syvälle, ehkä ihan ytimeen asti ja tuon jälkeen olen Jumalaa voinut aidosti kokea voivani puhutella Isäksi, Isi lienee lähellä. Kuolema ei kokemani mukaan, voi erottaa meitä myöskään vanhempiemme rakkaudesta.

Päivän satoa. Vaikka minussa ja maailmassa ei vielä ole kaikki hyvin, tämä keskeneräinen todellisuus on paljon suuremman todellisuuden sisällä, jossa Jo ON KAIKKI Hyvin. Kun 300%:n Jumala, joka tahtoo, että Häntä kutsutaan Isiksi/Abba, sovitti itsensä pojassaan Jeesuksessa langenneeseen ihmiskuntaan, niin KAIKKI tuli silloin täytetyksi. Kaiken sen minkä siis koen olleen, olevan tai tulevan haittaamaan lapseuttani minun Todelliseen Isääni ja suunnittelijaani, Hän poisti ja repi ”omin käsin” erottavan esiripun pois, niin aina kun lähestyn Häntä, Hän riemuiten sulkee syliinsä ja sanoo, Sinä olet Minun rakas lapseni, johon olen mielistynyt ja tämähän on todellisuus jokaiselle ihmiselle.

Siunaten tätä palvelumuotoa ihan äärettömästi.