Kokemukseni H-kouluviikossa

Nimim. Sydämen salaisessa puutarhassa | 14.11.2021 |

Kiitos todella paljon teille ja Isälle H-koulusta. Koin jo etukäteen, että tulee olemaan aika ennen H-koulua ja aika sen jälkeen, se on ikään kuin vedenjakaja elämässäni. Muistan tiistaina kokeneeni, että on jo tapahtunut niin paljon, mitä vielä voi olla. Omassa mielessä opetusten järjestykset ovat unohtuneet, mutta muutama asia elää mielessäni arjessa kouluviikon jälkeenkin.

Töissä on ollut muutoksia, joihin olisi ollut rankka palata ilman H-koulun opetuksia ja kokemuksia. En tiedä mitä on tapahtumassa, mutta jotain on muuttunut pysyvästi. Opetus vääristä vastuista kolahti. Sitä ei todellakaan tiedä, mitä ei tiedä. Ymmärsin vain, että olen uuvuttanut itseni ja yrittänyt omin voimin suorittaa ja ratkaista ongelmia, jotka ovat seurausta langenneesta maailmasta ja jotka vain Isä pystyy ratkaisemaan. Ihminen ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle ylhäältä. Mutta kuinka olenkaan yrittänyt väsyksiin asti. Sain töissä pyytää anteeksi työkaverilta, jonka kykyä rajata työtä ja tunnistaa liika työmäärä en ollut ymmärtänyt, vaan olin tuominnut hänet.

Kun Mark kyseli asioita, mitä tehdessä koemme olevamme elossa, en keksinyt mitään. Tajusin, että asioiden on todella elämässäni muututtava, mutta itse en siihen pysty, vaan Isän on opetettava minua kädestä pitäen ja askel askeleelta.

Jossain soukkaushetkessä oli teemana lohdutus. Pianomusiikki alkoi soida ja koin, että Isä soitti minulle. Näin kuvia elämästäni ja koin Isän tuovan niihin lohdutusta. Näin kuvan häpeää ja kipua tuottaneista asioista, joihin nyt tulikin tilalle kauniita kukkia. Kotiin palatessa menin kukkakaupan kautta ja toin kotiin kukkia vertauksellisesti kipeiden muistojen tilalle. Toisessa kuvassa Isä istui kanssani häpeää tuottaneiden asioiden keskellä, asioiden, joita olin yrittänyt piilottaa, ettei kukaan saisi tietää. Isä ei hämmentynyt, suuttunut tai syyttänyt, hän ymmärsi, miksi asiat olivat menneet niin kuin olivat.

Yksi ihana kuva oli lapsuudestani. Maalla asuessa vanhemmillani oli aina kesällä kovasti työtä, eikä mahdollisuutta levätä tai pysähtyä. Minulla ei ole muistoja yhteisistä lomista tai retkistä. Nyt Isä näytti korvaavan kuvan, missä olin lapsi ja istuin perheeni kanssa aamupalalla. Kenelläkään ei ollut kiire, vanhempani olivat levollisia ja onnellisia, rakastivat toisiaan. Menimme myös yhdessä rannalle uimaan, oli iloa ja leikkisyyttä.

Olen syyttänyt itseäni, että en osaa leikkiä, en ole osannut iloita elämästä. Viikon aikana Isä antoi ystäviä, joiden kanssa saimme nauraa ja hassutella yhdessä. Yksinäisestä, näkymättömästä, eristäytyvästä ja häpeää kantavasta tytöstä alkoi pilkahdella hauska, iloinen, täysin elossa oleva pieni tyttö. Tämä olikin ensimmäinen kouluviikko missä koin kykeneväni yhteyteen toisten osallistujien kanssa. Pintaan nousi kipua ja omia haavoja, mutta en halunnut enää eristäytyä, vaan opettelin jakamaan tunteita ja kokemuksia Isän ja toisten osallistujien kanssa.

Opetus sydämestä ja kahdesta kodista tuli eläväksi kuvien kautta. Ymmärsin, että samalla, kun Isä, Jeesus ja Pyhä Henki asuvat sydämessäni, myös Isä kutsuu minut asumaan hänen kodissaan. Hän kaipaa jakaa kanssani nämä molemmat todellisuudet, minun kokemusmaailmani ja hänen valtakuntansa, missä minulla on perintöosuus hänen lapsenaan. Saan opetella jakamista Isän kanssa. Kun sydämestäni nousee pelkoa, kateutta, häpeää, surua, murehtimista tai muuta kipua, voin kertoa sen Isälle. Minun ei tarvitse kieltää tai peittää sitä, eikä yrittää yksin ratkaista ongelmia. Isä on kaikessa kanssani, hänen valonsa tulee sydämeni pimeimpään ja salaisimpaankin huoneeseen. Isä myös haluaa näyttää minulle ne huoneet, joita hänen kodissaan on. Yhdessä tutustumme niihin aarteisiin, mitä Isällä on varattu minua varten. Näin kuvia, missä Isä vei minut kylpyyn, puki juhlapukuun, kampasi hiukseni ja nosti kämmenelleen. Tanssisalissa Isä kuljetti minua yleisön edessä esitellen ylpeänä; tämä on minun rakas tyttäreni.

Luulen, että nämä kaksi kotia ja kaksi todellisuutta kulkevat yhdessä. Ei ole enää hetkiä, jolloin olisi vain minun maailmani ja sitten hetkittäin Isä vierailee siellä tai saan nähdä välähdyksen hänen todellisuudestaan. Me olemme yhtä, ja vaikka en koko ajan muista tai koe sitä, Isä on koko ajan kanssani. Yhä enemmän saan opetella elämään sydän avoinna Isän kanssa näissä molemmissa kodeissa.

Lauantain todistussessiossa kuultu profetia oli todella rohkaiseva ja antoi toivoa. Vahvistui luottamus Isän uskollisuuteen ja kykyyn ennalleen asettaa ja eheyttää perheet. Siinä vain itkin, sillä ymmärsin, että H-koulu ja Isän sydän työ on valtava siunaus ja lahja, missä on niin suuri armo ja etuoikeus saada olla mukana.

Kiitos ja halaus teille! Rakkaudella