Help my heart – Auta sydäntäni

A-kouluviikossa Eurajoella, minulle tuli todella vahva tunne siitä, että minun on mentävä viimeisenä päivänä jakamaan sydäntäni muille, salin eteen. Tunne oli niin voimakas, että tiesin, minun on kuunneltava tätä. Jännitin tilannetta päiviä etukäteen, sillä julkinen puhuminen on yksi suurimpia pelkojani. Sykkeeni kohosi joka kerta, kun vain ajattelinkin astuvani kaikkien ihmisten eteen. Mutta sydämeni tarve päästä jakamaan oli suurempi, kuin pelkoni.

En muista mitään niistä minuuteista, joina seisoin salin edessä mikki kädessäni. Muistan vain ajatelleeni, jos saan ulos suustani ensimmäiset sanat: ”Moi, mä oon Essi”, niin ehkä loppu seuraa omalla painollaan perässä, sellaisena kuin se tulee sydämestäni. Ja niin kävi. Olen ylpeä itsestäni. Mutta vielä enemmän jakaminen vain tuntui asialta, joka minun TÄYTYY tehdä. En osaa selittää. Se vain TÄYTYI tehdä. Ja nyt jaan omaa sydäntäni hieman myös sinulle näiden sanojen myötä.

Tämä A-kouluviikko oli toinen, johon olen osallistunut itse. Lapsena kuljimme vanhempien mukana lukemattomissa Isänsydän- tapahtumissa ja muistelen aina niitä aikoja lämmöllä. Vaikka emme osallistuneet sessioihin, leikimme ja opiskelimme vain itseksemme salin ulkopuolella, aistin sen ELÄMÄN, jota ilmassa virtasi. Kaikki ihmiset olivat lapsen silmissä niin iloisia, tunnetta oli paljon. Naurua ja itkuakin, mutta tunsin aina sydämessäni, tämä on turvallinen ja hyvä paikka.

Olen siis jo pitkään tiennyt sydämessäni, Jumala on minun Isäni. Minä olen hänen pieni tyttärensä. Olen viimeisen parin vuoden sisällä alkanut oppia, millainen on minun ja Iskän henkilökohtainen suhde. Miten Hän puhuu juuri minulle? Olen esimerkiksi oppinut, että Iskä on huumorintajuinen ja hauska. Hän pitää minusta huolta kaikkein arkisimmissakin tilanteissa. Hän puhuu minulle paljon musiikin kautta. Välillä tuntuu, että menee pitkiä aikoja, kun tunnen olevani yksin, mutta yhtäkkiä Hän muistuttaa jollain pienellä tavalla: ”Täällä minä olen koko ajan ollut.” Hän tekee sydämessäni jatkuvasti töitä, vaikken sitä itse huomaa.

Huomasin reilu vuosi sitten, miten Iskä oli huomaamatta ottanut sydämestäni valtavan suuren möykyn pois. Möykyn siitä, miten näen itseni rumana. Ajattelin vuosia, että minussa ei ole mitään kaunista. Tylsät silmät, oudon malliset kasvot, vääränlainen hymy. Jostain syystä ainut asia, josta en koskaan ole ajatellut rumasti ovat kulmakarvani.  No mutta, eräänä päivänä heräsin siihen, että tajusin olevani kaunis. Tiedätkö, kun kehotetaan puhumaan itselleen kauniisti ja se auttaa sitten luomaan positiivista minäkuvaa jne. No tämä ei ollut mitenkään sellaista. Minusta tuntuu, kuin olisin eri ihminen. Kuin esimerkiksi silmäni fyysisesti olisivat eri silmät, kuin aikaisemmin. Hymyni, eri hymy. Koko naamani, eri naama. Olen KAUNIS. Olen niin täydellisen kaunis, että en pysty käsittämään sitä. Hävettää hieman myöntää, mutta nykyään seison lähes päivittäin peilin edessä minuuttitolkulla ja rehellisesti vain tuijotan itseäni peilistä, kun ihailen sitä täydellistä kauneutta, minkä siellä näen. Hullua, mutta totta. En osaa selittää sitä tunnetta. Kuin ihailisi täydellistä auringonlaskua, sellaista, joka salpaa hengityksen kauneudellaan, mutta se olenkin minä. Seison peilin edessä hymyillen ja silmäni loistavat. Välillä tuntuu siinä peiliin tuijotellessani, kuin silmäni olisivat Isän silmät, joilla hän ihailee minua. Täydellistä kaunista tytärtään.

Vaikka Iskä on siis tehnyt minussa suunnattomasti töitä ja elän tätä elämää Hänen kanssaan sydän auki ja helähdellen, yksi suurimmista kipukohdistani on se, etten ole saanut konkreettista suurta kokemusta Isän rakkaudesta. Tiedän, tiedän, ei saisi vertailla… Mutta uskotko, kuinka vaikeaa se on, kun kuulee tarinoita toisten kokemista suurista rakkauden putouksista tms. Siinä tämä A-koulu oli minulle käännekohta.

Saavuin A-kouluun uupuneena ja suunnattoman väsyneenä. Olin edellisenä päivänä saanut Iskältä laulun kautta sanat ”Help my heart” ja heti tunsin, että sitä minä juuri nyt Iskältä tarvitsen. Olen lopussa, voitko vain auttaa sydäntäni? Tulin siis viikoksi lepäämään Iskän läsnäoloon. En ollut ensimmäisessä A-koulussani tuntenut mitään ihmeellistä, vaikka viikko olikin ihana. Pessimisti minussa siis ajatteli tämän viikon olevan samanlainen. Ajattelin, että se lepo, jonka viikosta saan, riittää minulle ja tekee minulle hyvää. Ja lepoa sainkin. Syvää Isän antamaa lepoa. Tunsin sen jo parin ensimmäisen päivän jälkeen siitä, miten mieleni alkoi pursuta ideoita ja inspiraatiota alkavaa opiskelusyksyä koskien. Syksyä, joka muutamaa päivää aiemmin oli tuntunut ylitsepääsemättömältä ponnistukselta, johon en kykene.

Vaikka olinkin levosta kiitollinen, kaipasin silti jotakin enemmän. Istuessani salissa näin monta kertaa itseni seisomassa korkean kallionkielekkeen kärjessä ja huutamassa erämaahan edessäni: ”Minä haluan!” Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. MINÄ HALUAN! Anna minulla tämä!! Olin turhautunut, kun en voinut tehdä mitään enempää edesauttaakseni Isän rakkauden kokemista. Olen tekijä-persoona ja hyvin aikaansaava ihminen. Minun on vaikea olla heikko ja antaa Iskän tulla omalla ajallaan. Olen niin janoinen, että välillä tuntuu, kuin räjähtäisin tähän kaipaukseen. Tarvitsen Iskän rakkautta. Tarvitsen sitä, kuin hukkuva köyttä.

Keskellä viikkoa Iskä näytti minulle kuvan. Kuvassa oli 6-vuotias Essi keittämässä punamultaa Isin kanssa suuren padan äärellä. Minulle rakas lapsuusmuisto on, kun keitämme punamultaa vaarin ja iskän kanssa lapsuudenkotimme ulkovajojen maalausta varten. Nyt keittelin sitä kuitenkin Taivaan Isin kanssa. Nähdessäni tämän kuvan ihmettelin hetken, mitä tämä tarkoittaa. Sitten ymmärrys vyöryi ylitseni.

Viikolla oli aiemmin puhuttu, miten sydämemme voidaan nähdä maljana, johon Isä valuttaa rakkauttaan. Olin aiemmin nähnyt maljan muutaman desin kokoisena hopeamaljana. Nyt ymmärsin, että ei. Minun sydämeni onkin tuo valtava rautainen punamultapata. Se on niin suuri. Ja Iskä näytti minulle, että minun ei tarvitse olla huolissani, etten saisi kokemusta hänen rakkaudestaan. Hän seisoo koko ajan vieressäni keitellen rakkautta sydämeeni hitaasti, mutta varmasti. Se on tarkka prosessi, joka ottaa aikansa. Mutta tuolla ajalla ei ole merkitystä, koska Hän on jo kanssani, ennen kuin sydämeni on täysi. Minun ei tarvitse pelätä, etten osaa avata sydäntäni. Iskä näyttää minulle kädestä pitäen, kuinka hän täyttää suuren sydämeni huolellisesti ääriään myöden lämpimällä, punaisella, paksulla rakkaudellaan. Ja kun hän on valmis, kun sydämeni on täysi, se ei jää vielä siihen. Iskä ottaa pensselin ja maalaa minut rakkaudellaan päästä varpaisiin. Hehkun rakkautta sisältä ulos asti. Ja se tulee olemaan ihmeellistä.