”KAUNIILLA PORTILLA TAVATAAN!” 25.10.2026.

Nimimerkillä Rakastettu | 12.11.2026 |

Niin yksinkertaista – mietin kuunnellessani opetuksenvirtaa A-koulussa Eurajoella heinäkuussa 2026. Samalla sisäinen maailmani heitti kuperkeikan. Viikolla koin kuin minulle olisi annettu monen vuoden edestä. Tein pitkän matkan ja vain yhdessä viikossa. Ilmeisesti Isä palautti sen mitä ”syöjäsirkkavuodet” olivat vieneet. Hänhän voi hetkessä antaa mitä tarvitaan. Hän ei ole sidottuna aikaan. Taivaallisissa ei ole aikaa.

Tihentyneeseen tahtiin Isä oli vetänyt minua lähemmäs viimeiset pari vuotta, tehden ulkoisissa olosuhteissakin muutoksia. Tulin nollattuna, riisuttuna, myöskin ”uupuneen papereilla”, kuultuani Pyhän Hengen äänen, että juuri tähän viikkoon tulisi tulla. En itse olisi valinnut tätä hetkeä/paikkaa. Isä tiesi paremmin. Tietyt vastustukset lisäsivät päätöstäni myös olla kuuliainen – nyt tämä täytyy nähdä, mitä Isällä on minulle, sillä hän oli luvannut myös ”tulen sinne sinua varten”!

Viikolla koin syvää äidin lohdutusta rikkinäisyyteeni, imin sitä El Shaddain rinnoilta tuntien olevani pumpulissa, jossa kehon tuntu ympäriltäni katosi, olin niin suuresti levossa, tyynnytettynä. Henkeni lepäsi Hengessään. Siinä tilassa minulta ei mitään puuttunut. Sisimpäni ennalleen asetettiin alkuun, Isän läsnäoloon takaisin, kirkkauteen, kirkkauden vaatteissa, Paratiisiin, niin kuin osaa siitä olin kokenut uskoon tullessanikin. Värit tulivat silloin elämään ja kaikki oli ulkopuolellakin kaunista, niin kuin sisällänikin! Se, mitä kannamme sisällämme, vaikuttaa todella näkökykyymme!

Minusta tuntui, että valoa vastaanottosalissa viikolla oli enemmän kuin ulkona kesäauringon paisteessa. Olin elänyt ”aurinkoenergialla” ja murehtinut jo kesän päättymistä. Nyt paremmat ”energiat” virtaili sisimpääni. Aivan viikon alussa Pyhä Henki sanoi minulle hymyillen: ”Kauniilla portilla tavataan!” Odotin koko viikon innolla mitä, missä, milloin! Tarkistin Raamatusta, puhutaanko siellä jostain Kauniista portista! Olin juhlasalin oven vieressä kokenut Pyhän Hengen hyökyaaltoja, nyökytellen siinä kuin anellen, mikä huvitti itseänikin ja nähtyäni oviseinällä taulun ”tähän asti on Herra kantanut”, ratkesin Pyhän Hengen nauruun yli ymmärrykseni. Vaikutti siltä, että ”joku” tiesi enemmän tulevasta, kuin minä.

Apostolien teoissa, luvussa kolme lukee Kauniista portista. Syntymästään saakka rampa aneli almuja Kauniinportin vieressä, siis koko elämänsä ajan tietämättä paremmasta! Apostolien tultua siihen, he antoivatkin sitten vähän enemmän, kuin almuja sanoen: ”hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä nouse ja kävele!” Ja rampa hyppeli iloissaan parantuneena! Vieläpä ruokapöydässä koin vahvistuksen tulevalle asialle, joku oli nähnyt valkoista pitsiä liittyen jonoon Isän luo. Siinäkin Pyhä Henki nauroi sisältäni. Sanoin: se on minulle, koska olin valinnut sille päivälle valkoisen pitsipellavamekkoni. Se olikin kotiintulon päivä. En tiennyt sitä. Ja kyllä, jonoa oli sinä päivänä! Lapset palasivat Isän luo, ”tuhlaajat” ja ”isoveljet”. Isä tuhlasi tulvillaan rakkauttaan päällemme.

Olin kotiinpaluun ja sen jälkeisen ”pesun” jälkeen ”out of this world”, juovuksissa. Isä teki sisäkengistäni Hänen kengät minulle. Kun laitoin ne jalkaani hieman ennenaikaisesti, jouduin taistelemaan itseni Jumalan voiman alta ylös päästäkseni tauolla vessaan. Juoksin kuin salaa hipsien tuon voiman alta pakoon, kengillä tuskin maata koskettaen. Juhlasalin ovella palatessani (yhä humalassa) pitkin seiniä ja lattioita, minut tuli kantaa siitä ”Kauniista portista” sisään. Itse en kyennyt. On suurta armoa olla nolla! Ja on suurta, että on armo. Olin kaatunut selälleni juhlasalin ulkopuolelle jo oven raotuksesta. Vastaani ”portilta” tulvahti niin kirkas Valo, etten nähnyt juhlasaliin sen lävitse. Valtava Kirkkaus peitti koko oviaukon ja säteili suunnattoman suurta Voimaansa minuun päin. Se Kirkkaus, joka oli ollut juhlasalissa ja jonka alla olin hetki sitten rötköttänyt, salin tuoleilla, uusissa kengissäni, kaikessa kykenemättömyydessäni, oli nyt siinä edessäni silmin nähden! En ollut kestää tuon järisyttävän voiman edessä.

”Taivaani ja maani” pakenivat ”kasvojensa” edessä. Oviaukossa oleva Kirkkaus ja Voima oli niin suurta, että tunsin painavani sen edessä tuhansia kiloja. En pystynyt tekemään mitään sen edessä! En pystynyt edetä sitä kohti. Yritin kaikkeni. Vedin lattialta itseäni sisään saliin ovenkarmista pidellen kaikin voimin. Voimasäteily oli suurempaa. En tiedä huusinko ääneen lujaa, mutta ainakin sisäisesti huusin kaikin voimin: ”vetäkää mut sisään!” Harvoin pyydän apuja, mutta nyt en totisesti tahtonut jäädä ulkopuolelle! Enkä itse kyennyt itseäni auttamaan. Oikeaan käteeni tartuttiin, kuten Apostolien teoissa 3 ja minua nostettiin ylös. Tuntui, etteivät lopulta ne kolmet käsivarretkaan, jotka tulivat auttamaan, jaksaneet työntää minua ovesta sisään. Jouduin kysymään tilanteessa mukana olleelta, kun selvisi, ketä siinä oli ollut, että miten pääsin sisään, sillä sitä en enää muista. Kuulemma kävelin kynnyksen yli ihan rauhassa, kun olivat saaneet minut pystyyn, mutta huomasivat, että olin Jumalan voiman alla. Heidän kanssaan menin ”pyhäkköön” (Apt.3).

Kyselin Isältä myöhemmin, mitä siinä Kauniilla portilla tapahtui? Kuulin: ”Otin sinut lapsekseni”. Kysyin myös, kuka kolminaisuudesta minua oli vastassa ovella? Koin, että ”Isän ja Pojan Henki”.

Pääsin lepoasentoon oven sisäpuolelle. Olin riisunut kenkäni pelästyksissäni niiden voimautuksesta ja vaaleanpunaisen villatakkini, varmaankin kuumissani. Kun ”heräilin” tapaamisesta Jumalan kanssa, Hänen Kirkkautensa näkemisestään, jollaista en ikinä ole nähnyt silmin, katsoin kuin alas jonnekin, jossa puhuja puhui alajuoksusta. Mietin siksi yhä, että nollana on hyvä olla ja että vesi virtaa alimpiin paikkoihin, ja niin oli käynytkin viikolla, muttei minulla ollut nyt enää nollaolo. Sitä myös ihmettelin. Olin kevyt, kuin henkeä ja olin kuin jossain korkealla katsellen jonkin reunalta alas saliin ja miettien, miten ihmeessä olin sinne päässyt? Puhujan puhe siellä alhaalla tuntui laimealta siihen paikkaan verrattuna, jossa olin. En aiemmin sillä viikolla ollut tuntenut niin. Ajattelin sitten, että puhujat viikolla ovat kuin ”esilaulajia”, saattaen ihmiset itse ”Laulujen lauluun”. Olin kuin…Isässä!

Joku sanoi, että sain vähän maistaa Isän Rakkautta – sen mitä kestän. Olen ollut pari kuukautta kouluviikon jälkeen ”shokissa” Hänestä, jonka näin ja koin. Olen itkenyt ja nauranut rakkauden aaltojensa ja ilmestysten alla. Olen ollut hiljennetty, sanaton ja kehoni on ollut jännitystilassa, eikä se ole rauennut kokonaan monista kohti tulleista ”maadoituksista” huolimatta. Hän vahvisti taas tulevaa varten. Ihmettelen, miten Suuri Hän on, jos vähän sain maistaa? No, muuten vain koko maailmankaikkeuden Luoja ja kuolleiden ylösnostaja, kaiken Elämän Antaja, kaikkialla läsnä oleva, Todellinen!

Joku tuli sanomaan tilanteen jälkeen, että olen kaunis. En voinut vastata muuta kuin: ”Olen nähnyt Jumalan!” Sain hurjaa sisäistä voimaa portilla tuon ”tuhannen voltin” alla. Hän antaa Voiman tulla lapsekseen! Joh.1:12 Jumalan Rakkaus on dynamiittia! Se on suurin voima, mitä on, yli kaikkien voimallisuuksien. Ja sisimpämme on se, jonka hän haluaa räjäyttää eloon rakkaudellaan!

Hän todella tuli minua varten, yhtä ihmistä varten, kuten vain myös sinua! Hän tulee niille, jotka eivät mitään ole, särjetyille ja niille, jotka ovat omien voimiensa lopussa. Nyt olen jopa kiitollinen vaikeista murtumisten ajoista elämässäni! RAKKAUDESSAAN MURHEELLISET SAAVAT LOHDUTUKSEN, JANOISET JUODA JA LAPSENKALTAISET NÄHDÄ JUMALAN. Isä itse rakastaa meitä ja odottaa kotiportilla. Se portti on Kaunis ja kaunistaa sisään astujat. Sen portin kautta saamme Voiman lapseuteensa. Ihmeellisen Rakkauden kaipuu on meihin laitettu ja sen täyttymys meille annettu. Siitä täyteydestä saamme ottaa. Tästä on hyvä jatkaa. Isän käsissä seitsemän vuotta ennallistamista oli seitsemän päivää mittatilauksella A-koulussa!

Olen huomannut tuon A-koulun jälkeen, että Jumala asuu minussa enemmän kuin olen ymmärtänyt. Hänen rakkautensa jäljet näkyvät minussa. Kuulin, että se olisi ääneni ja myös, että voisin antaa sen ääneni kuulua nyt täällä blogissa. Tapahtuneessa en päässyt vain lapsen asemaan, vaan sitä kautta Isän Henkeen, näkemään ja tuntemaan kuten Hän. Olen Isässä, yhtä Hänen kanssaan! Jeesus sanoi: ”Minä olen Isässä ja Isä on minussa” Joh.14:10. Jeesuksessa olemme myös Isässä. Kauniilla portilla tavataan!