Sydämen matkalla
Osallistuin pitkästä aikaa A-kouluviikkoon maaliskuussa. Olen ollut mukana erilaisissa tapahtumissa ja viikoissa vuodesta 2013 lähtien. Tällä kertaa koin Isän vahvistavan ajatusta siitä, että usko ja yhteys Häneen on sydämen matka. Pitkä, hidas ja monipolvinen, kumpuileva polku omassa sydämessäni. Prosessi, kuten usein sanotaan. Nimenomaan sydämessä, sisimmässäni. Se ei ole jotain mitä teen tai suoritan. Se ei ole ulkoisia asioita, kuten jumalanpalveluksissa käymistä, Raamatun lukemista, traktaattien jakamista, kahvin kaatamista vapaaehtoisena eri tilaisuuksissa, teologian opiskelemista tai itseni kehittämistä eri askelin ja metodein paremmaksi ihmiseksi.
Matka on ollut oman elämän elämistä ja erilaisten vaiheiden ja asioiden läpi käymistä, niin perhe-elämässä, ihmissuhteissa kuin työssäkin. Olen joutunut näkemään oman sydämeni. Mitä kaikkea sieltä löytyykään! Minusta ei kehittynytkään parempaa ihmistä vaan joudun myöntämään: ”Isä, en pysty rakastamaan, jollet paranna sydäntäni ja vuodata rakkauttasi köyhään sydämeeni!”
Ennen kouluviikolle tuloa hyvin usein avatessani Raamatun, osui kohdalle jakeet Matt.15:19-20 ”Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, varkaudet, väärät todistukset…” Ihmettelin, miksi nämä jakeet nousevat esiin. Mielessäni oli muut asiat, joihin toivoin Isän paneutuvan kouluviikolla. Kuten ennenkin, kaikki kävikin toisin, kuin itse suunnittelin.
Kouluviikolla koin tyhjyyttä ja odotusta. Odotin suuria, mutta koinkin hiljaisuutta, tyhjyyttä ja lopulta uupumusta. Tuntui, etten pystynyt vastaanottamaan tai jaksanut kuunnella puheenvuoroja. Koin eräänlaista sanattomuutta. Olin sanaton. Aivan kuin Isä olisi vienyt sanat ja tuonut hiljaisuuteen, kyvyttömyyteen ja köyhyyteen. Mykistänyt minut. Mutta mykkyys ei ollutkaan ahdistavaa vaan vapauttavaa. Ei tarvitse osata mitään, ei sanoa, ei tehdä. Ei vastaanottaa päällä ja tiedon tasolla, jota helposti teen.
Rukoushetkessä rukoilijan sanat osuivat suoraan sydämeeni: ”Köyhät Hän ravitsee, mutta rikkaat lähettää tyhjin käsin pois.” Jes! Saankin tulla tyhjänä ja köyhänä Isän luo! Minulla ei tarvitse olla, eikä olekaan Hänelle vietävää. Menen vain rupuisen sydämeni kanssa…Hän täyttää tyhjät käteni ja onton sydämeni.
Ajatus siitä vahvistui, että usko Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen on sydämen matka. Sydän kaipaa. Sydän paljastuu. Sydän lohdutetaan. Sydän täyttyy Isän rakkaudella ja vuotaa yli. Miten tämä jatkuu omalla kohdallani, en tiedä. Sen tiedän, että olen alkanut enemmän tuntemaan iloa ja innostusta asioista, jotka syntyvät sydämessäni. Monenlainen luovuus, kauneus, värit, musiikki saavat sydämeni hyppimään ilosta. Se ei välttämättä näy päälle päin, mutta tunnen sisälläni riemua ja koen, että Isä on siinä mukana. Olen kuin lapsi, joka leikkii ja nauttii siitä. Se kaikki lohduttaa minua ja hoitaa sydäntäni.
Haluankin rohkaista jokaista, joka epäilee, onko tämä Isän rakkaus totta omalla kohdallasi, että kyllä se on! Huomaat sen, kun alat nauttia asioista, joista lapsena nautit. Kun alat nähdä lapsen silmin maailmaa, arkielämää ja muita ihmisiä. Kun valo alkaa pilkahdella verhojen raosta. Ja silloinkin, kun sydämesi kokee kipua itsesi tai toisen puolesta. Siinä Isä on, keskellä elämääsi, arkisia hetkiä. Myös juhlahetkissä, silloin, kun katat pöydän koreaksi, valmistat juhla-aterian ja laitat musiikin soimaan ja punaa huuliin.
Isä johdattaa sinut Elämään.