Arkisto:

Fatherheart Finland Blogi

Tämän blogin kirjoittajat ovat osallistuneet Fatherheart Finland -järjestön Isän Sydän -tapahtumiin tai Isän Sydän -kouluviikkoihin. He kirjoittavat omasta kokemuksestaan, mitä Isän rakkauden vastaanottaminen on vaikuttanut heidän elämässään.

Jos olet ollut mukana jossakin Fatherheart Finlandin Isän Sydän -tapahtumassa ja haluaisit kertoa siitä, mitä Isän rakkaus on vaikuttanut elämässäsi, voit lähettää kirjoituksesi osoitteeseen: pekkadaniel(at)fhfinland.fi. Tekstisi voidaan julkaista joko omalla nimelläsi tai nimimerkilläsi. Kirjoituksesi tulee rohkaisemaan monia lukijoita.

Pieni tyttö Isän seurassa

Pieni tyttö Isän seurassa

Pian tulee 2 vuotta siitä, kun ystävämme yllätti lähettämällä minut ja puolisoni Isän sydän- A-kouluun. Ihmettelin, minne ihmeeseen hän on meidät laittamassa ja miksi? Olinhan minä ollut uskossa ja seurakunta-aktiivi varhaisnuoruudesta saakka. Tosin viime aikoina olin huomannut olevani melko väsynyt seurakuntaelämään. Olin myös menettänyt luottamukseni ihmisiin ja kyynistynyt suhteessani heihin. Haaveilin toisinaan erakon elämästä, pois melusta, ihmisten seurasta ja pois kaikista vaatimuksista. Joskus mielessäni häivähti ajatus, että minulta puuttuu elämästäni jotain olennaista.

Isän sydän A-koulu kuulosti kovin kummalliselta ja tutustuinkin puolisoni vinkistä Fatherheart Finlandin nettisivuihin. Olin melko hämilläni, kun luin blogikirjoituksia. Mitä ihmettä niissä kouluissa oikein tehdään, kun makoillaan lattioilla ”soukkaamassa”? Miksi niin monet sanovat olevansa tyttäriä ja poikia? Olin myös kuullut ystävältäni, että kouluissa halaillaan paljon. Tosin, mihinkään ei olisi pakko osallistua, Onneksi! Koska en todellakaan ollut kiinnostunut makoilusta enkä halailusta! Enkä ihmisten seurasta. Minulla oli todella suuret ennakkoasenteet A-koulua kohtaan, mutta ajattelin pitkäaikaisen, luotettavan ystävän tietävän paremmin kuin minä itse, minne hän on meitä lähettämässä. Ja onneksi puolisoni lähti mukaani turvakseni! Ja voinhan viettää viikon luonnon kauneudesta ja täysihoidosta nauttien, jos en tilaisuuksissa viihdy…

Niinpä melkoisen negatiivisella ja kyynisellä mielellä suuntasin A-kouluun. Heti ensimmäisenä iltana yllätyin, kuinka minut ja puolisoni otettiin niin lämpimästi ja kiireettömästi vastaan ja ihmisillä oli jopa aikaa jutella kanssamme! Tiimin jäsenistä huokui jotain, joka oli mielestäni hämmästyttävän lämmintä ja rakkaudellista.

Ensimmäisenä kokonaisena koulupäivänä kuuntelin opetusta, jollaista en ollut kuullut koskaan aiemmin, en koko elämäni aikana, vaikka olin istunut kokouksissa 5-vuotiaasta lähtien! Olin ihmeissäni ja mietin, onko näin todellakin sanottu Raamatussa? Muistan opetuksesta sen, kuinka siinä havainnollistettiin Isän rakkautta niin, että joku meistä koululaisista istui Isän Jumalan sylissä (jota opettaja näytteli). Ja kuinka Jeesus on tullut viemään meidät takaisin kotiin, Isän syliin.

Kahvitauolla mietiskelin ja ihmettelin. Kävellessäni kahvikuppi kädessäni törmäsin oviaukossa edellisen tunnin opettajaan. Katseemme kohtasivat hetkeksi. Aivan kuin salamana kirkkaalta taivaalta koin niin ihmeellisen asian, että sitä on vieläkin vaikea sanoittaa. Tuon opettajan silmät olivat niin täynnä rakkautta, hyväksyntää, lempeyttä ja jotain yliluonnollisen lämmintä, että tunsin sen virtaavan sisälleni saakka. Koin jotain aivan ihmeellistä. Mieheni tuli luokseni ja ihmetteli, miksi itkin. Jostain ymmärsin, että itse Isä, kaikkivaltias Jumala, katsoi minua opettajan silmien kautta! Ajattelin, voiko tämä olla totta! Voiko oikeasti minulla olla Isä, joka niin paljon minua rakastaa, että Hän katsoo minua! Olin aivan äimistynyt ja jotain kovaa alkoi sulaa sisimmässäni.

Samana päivänä oli ensimmäinen ”soaking”-hetki ja ajattelin että no, minäpä nyt sitten heittäydyn makaamaan lattialle niinkuin muutkin ja voinhan vaikka ottaa nokoset. Jonkin aikaa siinä sitten oltuani ja rauhallisen musiikin soidessa aloin ihmeekseni nähdä jotain. Näin itseni pienenä tyttönä hiukset ja mekko hulmuten juoksemassa tietä pitkin. Tien päässä näin jonkun odottavan kädet ojennettuina minua kohden. Isä odotti minua! En päässyt perille vaan näky pysähtyi siihen.

Seuraavan päivän soaking -hetkessä näky jatkui. Juoksin Isän syliin! Hän otti minut syleilyynsä ja sen jälkeen käsikkäin kävellen lähdimme viettämään päivän yhdessä. Sain viettää Isän kanssa pienen tytön unelmapäivän. Päivän, jollaista en ollut koskaan saanut lapsena viettää. Isä osti minulle ilmapallon, opetti minua uimaan, antoi minulle lahjapaketin, tarjosi minulle valtavan kipollisen karkkeja, makoilimme yhdessä nurmikolla ihanassa auringonpaisteessa, keräsimme yhdessä kukkia. Päivän lopuksi Isä peitteli minut nukkumaan ja luki minulle iltasadun. Olin niin iloinen tytär! Se tuntui aivan kuin olisin elänyt sen oikeasti ja jotain rikki mennyttä alkoi korjaantua minussa. Pelkäsin unohtavani tuon ihanan päivän ja piirsin siitä illalla heikoilla piirtäjänlahjoillani muistoksi kuvia vihkooni. Minä ja Isä tekemässä kaikkea kivaa yhdessä.

Kiiruhdin sessioihin nälkäisenä kuulemaan lisää, tämä kaikki oli jotain niin ihmeellistä! Olinko löytänyt sen olennaisen, jonka olin ajatellut elämästäni puuttuvan? Iltaisin tarkistin Raamatusta, puhutaanko siellä Isästä. Olin hämmästynyt lukiessani Jeesuksen sanoja. En ollut koskaan aikaisemmin huomannut, kuinka paljon hän puhuu Isästä. Aivan kuin olisin lukenut Raamatusta tuttuja paikkoja ihan ensimmäistä kertaa. Aivan kuin Raamattu olisi ihan eri kirja kuin aiemmin. Jumala ei olekaan vihainen Isä, joka vahtii, että onnistun enkä tee virheitä. Hän on rakastava Isä.
Viikon edetessä sain kokea, että minun elämäni on muuttunut. Sain löytää sen, mitä minulta puuttui: Isän ja hänen rakkautensa. Minun ei tarvitse tehdä MITÄÄN, jotta ansaitsisin Isän rakkauden. Minun ei tarvitse yrittää pelastaa maailmaa. Se tekeminen on jäänyt menneisyyteen. En ole enää palvelija enkä orpo. Olen Isän tytär. Olen lapsi, jota Isä rakastaa!

Tuon ihmeellisen viikon jälkeen olen saanut osallistua muihinkin Isän sydän -viikkoihin ja konferensseihin ja saanut huomata, että Isällä on varattuna meille aina lisää! Toisella A-kouluviikolla tunsin olevani koko ajan jossain pumpulin päällä, kun kuuntelin opetuksia omalla lepotuolillani maaten kovien kipujeni vuoksi. En tiedä, mihin kivut kouluviikon ajaksi katosivat. Aivan kuin vanha, rähjäinen aurinkotuolini olisi ollut jokin aivan toinen tuoli. Niin pehmeä ja lämmin, kuin Isän syli. Samaisella viikolla jouduin kohtaamaan pelottavan asian: olla tytär omille vanhemmilleni. Ajattelin, etten täysin pysty siihen koskaan. Sain kouluviikolla kuvitella heidät silmieni eteen ja antaa heille anteeksi jälleen kerran. Isä nosti eteeni myös muita ihmisiä ja sain antaa anteeksi monelle tärkeälle lapsuuteni henkilölle. Kouluviikon jälkeen äitini soitti ja kertoi aivan ihmeissään, kuinka eräs sukulaisemme oli tullut uskoon. Tämä henkilö oli yksi niistä aikuisista, jonka Isä nosti eteeni ja jolle sain antaa anteeksi. Muutaman viikon kuluttua istuin hänen, äitini ja puolisoni kanssa eräässä hengellisessä tilaisuudessa ja mietin, etten olisi koskaan osannut kuvitella, että tällä kokoonpanolla olisimme joskus tällaisessa tilanteessa. Olin niin onnellinen. Olen siitä edelleen niin kiitollinen Isälle. Olen myös huomannut, että haluan olla tytär isälleni ja äidilleni eikä se tunnu enää vaikealta. Meillä on paljon puhuttavaa ja mieleen tulee useimmiten vain hyviä muistoja. Minun tekee mieli soittaa puhelimella vanhemmilleni lähes päivittäin.

Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että ystävä lähetti minut ja puolisoni A-kouluun. Elämäni on sen myötä muuttunut totaalisesti. Löysin Isän, jota en tuntenut aiemmin. Olen saanut tuntea hänen rakkautensa ja saan kokea sitä jatkuvasti, kun vain maltan. Minä tunnen Isän rakkauden voimakkaimmin yllättävissä tilanteissa: silloin, kun en yritä sitä tuntea, vaan olen aivan rennosti esim. katson elokuvaa. Isän sydän 10-v. juhlakonferenssissa, kun otin palan juhlakakkua suuhuni, koin niin voimakkaasti Isän rakkauden kehossani, etten meinannut uskaltaa syödä kakkua enempää. Joka kerta, kun laitoin kakkua suuhuni, tuntui siltä, kuin kehooni olisi jokaisen palan myötä virrannut Isän rakkautta.

Isän tyttärenä eläessä ei ole huolta siitä, kuinka tässä maailmassa tulen pärjäämään. Vaikkei minulla olisi jonain päivänä kuin euro taskussa, en ole huolissani. Tiedän, että Isä pitää minusta huolen jokaisena päivänä ja minä saan myös pyytää rohkeasti häneltä, mitä tarvitsen. Kaikkien myrskyjen keskellä vaikeista olosuhteista huolimatta Isän sylissä löytyy yli ymmärryksen käyvä lepo ja rauha.

Heidi