Arkisto:

Fatherheart Finland Blogi

Tämän blogin kirjoittajat ovat osallistuneet Fatherheart Finland -järjestön Isän Sydän -tapahtumiin tai Isän Sydän -kouluviikkoihin. He kirjoittavat omasta kokemuksestaan, mitä Isän rakkauden vastaanottaminen on vaikuttanut heidän elämässään.

Jos olet ollut mukana jossakin Fatherheart Finlandin Isän Sydän -tapahtumassa ja haluaisit kertoa siitä, mitä Isän rakkaus on vaikuttanut elämässäsi, voit lähettää kirjoituksesi osoitteeseen: pekkadaniel(at)fhfinland.fi. Tekstisi voidaan julkaista joko omalla nimelläsi tai nimimerkilläsi. Kirjoituksesi tulee rohkaisemaan monia lukijoita.

Olen mestariteos, ihana Isän luomus

Lähdin A-kouluun epätoivoisena, heikkouksieni, vajavuuksieni, pelkojeni ja ongelmieni sitomana. Ensimmäiset päivät eivät vaikuttaneet omalta kannaltani lupaavilta. Monet saivat selvästi kokea Isän rakkautta, minulle ei herunut mitään. Sitten asiat muuttuivat yhdessä huikaisevassa hetkessä. Yksi tiimiläisistä lähestyi minua ja otti syliinsä. Jumalan Isän rakkaus valtasi minut täydelleen vastoin kaikkia kuvitelmiani. Oli niin sanomattoman hyvä olla. Järki yritti mutista jotain, mutta vedin hupun sen silmille, sillä nyt oli sydän saanut vastausta kaipaukseensa, eikä sen kokema ilo suostunut väistymään. Isän vuodattama rakkaus tulvi ylitseni, enkä olisi mistään hinnasta halunnut luopua siitä. Se jätti pysyvän läsnäolonsa sydämeeni.

Pian sen jälkeen toinen tiimiläinen sanoi saaneensa suoran viestin minulle Isältä. Viesti kuului näin: ”Ei mitään hätää, lapseni. Ei mitään hätää. Pidä vain kädestä kiinni ja kuljemme yhdessä aivan sinun tahtiisi. Ei mitään hätää”. Tämänkin rakastavan ilmoituksen sydämeni otti riemulla vastaan. Taas järki yritti vastustella, mutta nyt sydämeni oli jo saanut hoitoa sen verran, etten jäänyt kuuntelemaan, mitä pää olisi väittänyt.

Liian kauan olen käynyt seminaareja ja etsinyt joka sopesta keinoja, miten omatoimisesti voisi eheytyä. Nyt sain selvän vastauksen: ei minun tarvitsekaan tehdä mitään. Isä rakastaa minua juuri tällaisena ja Hän kyllä pitää huolen, jos jotakin tarvitaan. Minulle oli valtava helpotus saada kuulla, ettei Hänellä ole kiirettä eikä vaatimuksia, vaan Hän mielellään kulkee vierellä ja tukee, olipa matka millainen tahansa. Ei tarvitse yrittää mitään. Kyllä olen kuullut sen ennenkin, mutta omassa avuttomuudessani olen kuvitellut, että minulle silti lankea jokin oma osuus, jota ilman ei mitään tapahdu. En ollut uskonut, että minua olisi mahdollista rakastaa näin heikkona. Isän rakkaus on kuitenkin niin väkevä voima, että kun vain annan sille tilaa, se peittää kaiken alleen.

Olkaa siunattuja, te uskolliset palvelijat. Arvostan, kunnioitan ja ihailen teitä ja Isää, joka on kaiken takana.

Nimim ”Olen mestariteos, ihana Isän luomus”