Arkisto:

Fatherheart Finland Blogi

Tämän blogin kirjoittajat ovat osallistuneet Fatherheart Finland -järjestön Isän Sydän -tapahtumiin tai Isän Sydän -kouluviikkoihin. He kirjoittavat omasta kokemuksestaan, mitä Isän rakkauden vastaanottaminen on vaikuttanut heidän elämässään.

Jos olet ollut mukana jossakin Fatherheart Finlandin Isän Sydän -tapahtumassa ja haluaisit kertoa siitä, mitä Isän rakkaus on vaikuttanut elämässäsi, voit lähettää kirjoituksesi osoitteeseen: pekkadaniel(at)fhfinland.fi. Tekstisi voidaan julkaista joko omalla nimelläsi tai nimimerkilläsi. Kirjoituksesi tulee rohkaisemaan monia lukijoita.

Kohokohtia A-koulusta, huhtikuu 2012

Ensimmäisenä päivänä annoin Jumalalle vapaat kädet toimia sydämessäni. Ymmärsin, etten itse voi muuttaa sydäntäni, eikä sitä kukaan muukaan ihminen voi tehdä. Vain Jumala voi, ja se tieto vapautti pakonomaisesta itse yrittämisestä. Saan olla levossa.

Toisen päivän anti oli Isän tervetulotoivotus lapselleen. Itkin, kun odotin vuoroani päästä rukouspalvelijoiden antamaan Taivaallisen Isän tervetulohalaukseen, sillä en muistanut oman isäni halanneen minua sillä tavoin, rakkaudellisesti ja hyväksyvästi. Koin ja koen, että Taivaallinen Isä hyväksyy minut tällaisena kuin olen ja haluaa olla kanssani. Voin vain olla Isäni kanssa, pelkäämättä virheitä, sillä Hän haluaa auttaa ja tukea minua, ei tuomita. Minun ei tarvitse yrittää muuttua, vaan Isän rakkaus valtaa sydämeni ja muuttaa minut sisältä päin.

Neljäntenä päivänä Jumalan rakkaus riisui minut aseista ja omista selviytymiskeinoista. Vickyn henkilökohtainen jakaminen Jumalan rakkauden hurjuudesta, hellyydestä ja herkkyydestä (Vesiputoukset ja lumihiutale -kertomus), välittävä, lempeä ja rakkaudellinen ilmapiiri saivat aikaan sen että makoillessani soaking-hetkessä näin kuvan sodan runtelemasta kaupunkimaisemasta. Kaikki oli tuhoutunut, ehjää rakennusta tai tietä ei ollut jäljellä. Samalla koin voimakkaan viestin: SOTA ON OHI! Saatoin nousta bunkkeristani katsomaan ympärillä olevaa tuhoutunutta maailmaa. Kokemukseen liittyi valtava helpotus tuhoavan sodan päättymisestä ja syvä suru sodan runtelemasta ympäristöstä. Tuskallista ja samalla niin helpottavaa. Vuolaat kyyneleeni saivat katossa olevat lamput näyttämään tähdiltä. Uskon, että tuossa hetkessä Jumala otti taakan harteiltani, omista selviytymiskeinoistani ja pärjäämisestä, itselleen. Hän pitää huolta ja minun ei tarvitse enää pelätä ja piiloutua elämän kolhuilta ja muilta ihmisiltä. Sota oli siis omaa taisteluani ja selviytymistä elämän haasteista. Omat selviytymiskeinoni olivat minua suojelevia mutta samalla eristäviä ja elämääni tuhoavia. Mutta tuosta hetkestä alkoi tämän sodan jälkeisen elämäni jälleenrakennusvaihe. Vain rakkaudellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tällainen “aseistariisuminen” omista selviytymiskeinoista oli mahdollista. Kiitos Jumalalle ja tiimiläisille: Olette aarteita!

A-kouluviikon aikana huomasin myös voivani aidosti sanoa Isälle: minä rakastan sinua!

Petri