Arkisto:

Fatherheart Finland Blogi

Tämän blogin kirjoittajat ovat osallistuneet Fatherheart Finland -järjestön Isän Sydän -tapahtumiin tai Isän Sydän -kouluviikkoihin. He kirjoittavat omasta kokemuksestaan, mitä Isän rakkauden vastaanottaminen on vaikuttanut heidän elämässään.

Jos olet ollut mukana jossakin Fatherheart Finlandin Isän Sydän -tapahtumassa ja haluaisit kertoa siitä, mitä Isän rakkaus on vaikuttanut elämässäsi, voit lähettää kirjoituksesi osoitteeseen: pekkadaniel(at)fhfinland.fi. Tekstisi voidaan julkaista joko omalla nimelläsi tai nimimerkilläsi. Kirjoituksesi tulee rohkaisemaan monia lukijoita.

Isän sydän A-kouluviikossa heinäkuussa 2013

Tulin kouluun suurin odotuksin. Olin kuullut opetusta Isän rakkaudesta keväällä Turun konferenssissa. Se kolahti lujaa. Konferenssia ja koulua edeltävänä aikana olin käynyt läpi ns. 40v kriisiä. Miettinyt kuka olen, mitä haluan jatkossa elämältäni. Käynyt läpi lapsuuden ja nuoruuden asioita. Kaipasin myös läheisempää suhdetta Jumalaan. Odotin ja toivoin, että nyt se tapahtuu; Isä parantaa sydämeni haavat ja kaikki muuttuu hetkessä! Kotiin palaa uusi ihana vaimo ja äiti :)

Opetus oli ihanaa ja sydämeen osuvaa. Vastuuhenkilöt olivat niin aidon ja vapaan oloisia ihmisiä. Sitä kaipaan itsekin. Itse en kuitenkaan kokenut mitään yliluonnollista viikon aikana. En oikein keskittynyt `soukkaamaan´ porukassa. Jossakin vaiheessa olin hieman allapäin tästä. Tunsin illalla itseni huonoksi, kun en pystynyt avaamaan sydäntäni Isälle. Enkä ollut vielä valmis antamaan anteeksi `velkoja´ läheisilleni. Seuraavana aamuna herätessäni ensimmäinen ajatus oli: ” Minä olen aina rakastanut sinua, mutta sinä et anna minun rakastaa sinua…” Koin, että Jumala lempeästi totesi asian, ilman syytöstä. ” Katso, mitä olen sinulle antanut!” Mieleeni nousi aviomieheni, joka haluaa rakastaa minua, mutta jonka sylistä välillä pyristelen pois.

Ensimmäisenä päivänä kotona kuitenkin tapahtui parikin erikoista asiaa. Isäni soitti. (Yleensä olen heti sotakirves ojossa, kun olen yhteyksissä hänen kanssaan.) Isä jutteli eräästä asiasta, josta oli murheissaan ja huolissaan. `Normaalisti´ olisin hermostunut ja kieltäytynyt kuuntelemasta hänen murheitaan, koska hän ei ole koskaan osannut kuunnella minua, eikä ole osannut lohduttaa tai rohkaista. Nyt mieleeni tulikin heti ajatus, että isä tarvitsee nyt lohdutusta. Niinpä itselleni epätyypillisesti juttelin täysin rauhallisena hänelle rohkaisevia sanoja. Puhelun jälkeen ihmettelin itsekin – ja niin varmasti isäkin :)

Samana päivänä juoksulenkillä mieleeni nousi mielikuvia; Isäni istui suuren maantiejyrän ratissa. Hän oli pieni poika, noin 2-3v ja sen näköinen, ettei oikein tiennyt miten konetta ohjataan ja mihin se menee. Seuraavaksi minä itse olin toisen vähän pienemmän tiejyrän ratissa. Isä ja minä, molemmat jyräämässä! Mielikuva oli jotenkin humoristinen ja hoitava samalla. Ajattelin, että isä on jäänyt ihan infantiilin tasolle tunne-elämässään, eikä ole voinut itselleen mitään. Tämän olen jo tiennytkin, mutta mielikuva osui jotenkin syvemmälle ja sain enemmän myötätuntoa isääni kohtaan.

Mietiskelin sydämeni avaamista Taivaan Isälle. Ajattelin, että ehkä mun vaan täytyy vielä hetki saada kapinoida ja takoa nyrkeillä Isän rintaa, kun en ole sitä saanut oman isän kanssa tehdä. Mielikuvassa sitten hakkasin Isän rintaa ja kiroilin. Hän ei nostanutkaan sormeaan ja sanonut:” No, no, eipäs kiroilla!” Vaan sain olla Hänen sylissään, tyyntyä siinä Hänen silittäessä hellästi hiuksiani. Seuraavassa kuvassa Isäkin itki. Koin, että hän olisi sanonut:” Minä tiedän millaista sinulla on ollut. Minun valtakunnassani kaikki on toisin.”

Olin niin iloinen saadessani nämä kuvat Isältä! Ajattelen, että kyllä prosessi jatkuu ja Hän hoitaa sen tavallaan. Itse vaan haluan kaiken tapahtuvan nopeasti ja heti. Nyt opettelen ottamaan niitä luottamuksen askelia ja aikanaan pääsemään lähemmäs Taivaallista Isääni ja ehkä samalla maallisia vanhempiakin. Mitään en jaksaisi enää itse yrittää tai pusertaa. Sitä tietä olen kulkenut jo uupumiseen saakka. Isän sylihoitoon vaan – tämäkin kiukutteleva pikku tyttö!

– Taru, matkalla Kotiin –