Arkisto:

Fatherheart Finland Blogi

Tämän blogin kirjoittajat ovat osallistuneet Fatherheart Finland -järjestön Isän Sydän -tapahtumiin tai Isän Sydän -kouluviikkoihin. He kirjoittavat omasta kokemuksestaan, mitä Isän rakkauden vastaanottaminen on vaikuttanut heidän elämässään.

Jos olet ollut mukana jossakin Fatherheart Finlandin Isän Sydän -tapahtumassa ja haluaisit kertoa siitä, mitä Isän rakkaus on vaikuttanut elämässäsi, voit lähettää kirjoituksesi osoitteeseen: pekkadaniel(at)fhfinland.fi. Tekstisi voidaan julkaista joko omalla nimelläsi tai nimimerkilläsi. Kirjoituksesi tulee rohkaisemaan monia lukijoita.

Isä alkoi vapauttaa ja eheyttää!

Kiitän teitä kaikkia tästä viikosta ja sen opetuksista, Isän syleistä ja äidin syleistä kauttanne, mikä on ollut
todella koskettavaa ja mihin on pystynyt helposti samaistumaan. Itse koen, etten ole ollut kenenkään tytär,
vaikka minulla oli sekä isä että äiti. Ja erityisesti syvä isättömyyden kipu ja isän tuntemisen kaipuu on nostanut
päätään sydämessäni tämän vuoden aikana.

En tuntenut omaa isääni. Hän oli kiireinen liikemies, vihainen ja arvaamaton ja ”haistelin kodin ilmaa”, millä
tuulella isä milloinkin olisi ja sen mukaan, joko pakenin omaan huoneeseen tai uskalsin olla vähän vapaammin.
Viha ja pelko leijui kodin ilmassa ja opin jo varhain kulkemaan tuntosarvet pitkällä. Äitini oli pelokas ja alistui
isän ylivaltaan. Minulla ei ollut ketään puolustajaa. Oli valtava määrä vanhempien pettymystä ja loukkausta
toinen toisiaan kohtaan, uskottomuutta, katkeruutta ja syvää toinen toisensa haavoittamista. Pikku- Marke
kasvoi turvattomuuden, pelon, yksinäisyyden, lohduttomuuden ja orpouden vankilassa. Isä ja äiti eivät kyenneet
antamaan sitä turvaa ja lohdutusta, syliä, ihastelevia katseita eivätkä sanoja, joita Marke olisi tarvinnut lapsena
kasvaakseen turvassa, ehyeksi.

Minusta tuli yksinäinen selviytyjä, turvaton, täydellisyyteen pyrkivä, tehokas ja reipas nainen ulkoisesti. Se oli
selviytymiskeinoni, mutta sisäisesti olin hyvin rikkinäinen, isän ja äidin rakkautta ja hyväksyntää kaipaava tyttö
ja nainen. Elämästä tuli raskas selviytymiskamppailu päivästä toiseen. Paljon vihaa, katkeruutta, hylkäystä
ja häpeää sisälläni itseäni ja vanhempiani kohtaan, arvottomuuden tunteita: minussa on vikaa, en kelpaa
rakastettavaksi.

Mutta Jumala, Isi, on alkanut vapauttaa ja eheyttää. Tämä viikko on ollut huikea. Isi on puhunut unien kautta,
opetusten kautta, souking-hetkissä ja avannut kipeitä haavoja, lohduttanut, ottanut vastaan kyyneleitä, antanut
lisää ymmärrystä ja eväitä anteeksiantoon, mitä prosessia olen jo useamman vuoden käynyt. Mutta viimeisen
vuoden aikana Isän ikävä on nostanut rajusti päätään. Olen ihmetellyt, miten isä voi olla niin tärkeä lapselle.
Enää en ihmettele! Suostun siihen. Isi näytti tällä viikolla mm., että sydämessäni on kuin kuivunut kukkamaa,
jossa kaikki kukat ja lehdet lerputtavat alaspäin, multamaa halkeilee kuivuudesta, kuin erämaa. Jokainen solu
minussa huutaa Isän ikävää ja rakkautta, luita ja ytimiä myöten. Mutta Isi näytti myös, että Hän laittaa minut/
tuon kukkamaan likoamaan rakkauteensa ja kostuttaa pikku hiljaa kuivaa maata, virvoittaa kukat jälleen. Hän
tekee sen, mitä on luvannut, Hän Kaikkivaltias Jumala, voimallinen, Hän on rakastava.

Marke