Arkisto:

Fatherheart Finland Blogi

Tämän blogin kirjoittajat ovat osallistuneet Fatherheart Finland -järjestön Isän Sydän -tapahtumiin tai Isän Sydän -kouluviikkoihin. He kirjoittavat omasta kokemuksestaan, mitä Isän rakkauden vastaanottaminen on vaikuttanut heidän elämässään.

Jos olet ollut mukana jossakin Fatherheart Finlandin Isän Sydän -tapahtumassa ja haluaisit kertoa siitä, mitä Isän rakkaus on vaikuttanut elämässäsi, voit lähettää kirjoituksesi osoitteeseen: pekkadaniel(at)fhfinland.fi. Tekstisi voidaan julkaista joko omalla nimelläsi tai nimimerkilläsi. Kirjoituksesi tulee rohkaisemaan monia lukijoita.

Haluan olla Isin pikku poika, vaikka jotkut luulevat minun menettäneen järkeni

Viime vuoden lokakuussa sain Someron Vapaakirkon pastorilta kutsun tulla siellä järjestettävään Isän Sydän -tapahtumaan. Minulle tuli tunne, että sinne täytyy mennä. Father’s House Finland yhdistyksen edustajat toivat uudella ja yllättävällä tavalla esille Taivaan Isän rakkautta. Niinpä kotiin Forssaan saavuttuani kerroin vaimolleni asiasta niin innostuneesti, että siinä minulle syttyi ajatus mennä kuukauden päästä järjestettävään Isän Sydän -kouluviikkoon. Vaimoni ei ollut mukana Somerolla, mutta hän ajatteli, että nyt on pakko lähteä mukaan katsomaan, että mihin tuo mies on nyt höyrähtänyt.

Kyselin joiltakin tutuilta – kunnon kristityiltä, että mitä mieltä he ovat tällaisista Isän Rakkauden tilaisuuksista. Sain vastaukseksi, että se on varmaankin jotain harhaoppia, joka vie ihmisiä pois Jeesuksesta ja lopuksi pelastuksesta. Minua itseänikin arvelutti sanonta Isän Rakkaus. Sana isä vaikutti jotenkin pahalta, koska lapsena pelkäsin omaa isääni. Olin vanhin perheen kahdeksasta lapsesta ja siksi minun syytäni olivat kaikki pahuudet mitä tehtiin. Isä kuritti minua ehkä esimerkkinä muille. Tämän seurauksena olin sydämessäni valinnut kulkea pois maallisesta isästäni. Joten ajattelin, että kannattaakohan lainkaan lähteä moiseen viikkoon, mutta sitten tuli mieleeni, että olihan minulla kuitenkin äidin kanssa ollut melko hyvät välit. Ajattelin, että jos siltä kannalta voisi oppia jotain asiasta ja edesmenneiden vanhempien asenteista ja sitä kautta Taivaan Isästä.

Lähdimme näissä mietteissä Isän Sydän -kouluviikkoon. Viikko tuntui kuitenkin olevan aika kallis, mutta kun emme olleet tänä vuonna millään pidemmällä matkallakaan, niin vertasimme hintaa siihen ja ajattelimme: ”Tämä on sitten meidän lomamatkamme”.

Viikon aikana sisimmässäni alkoikin melkoinen prosessi. Tultuani uskoon, olin kyllä antanut isälleni anteeksi, mutta nyt ymmärsin, että siitä huolimatta olin erottanut sydämeni hänestä. Viikon aikana opetettiin, että isäsi on ehkä pystynyt antamaan sinulle rakkautta vain 30 % ja sinä olisit tarvinnut 80 %. Sitten kysyttiin: ”Oletko koskaan tunnustanut olevasi oikein isäsi nimellä varustetun miehen poika.” Ymmärsin, että en tosiaankaan. Sitten kun tuli aika ”soukata” eli maata hiljaista ylistysmusiikkia kuunnellen ”likoamassa” Jumalan kasvojen edessä, tunnustin koko sydämestäni, että olen isäni poika. Tämä isäni tunnustaminen oli yllättävä asia. Ymmärsin jotenkin paremmin myös Taivaan Isän omaksi isäkseni ja itseni hänen lapsekseen. Olihan tästä asiasta ollut päässäni tieto jo vuosikausia, mutta nyt aloin ymmärtää asiaa sydämelläni. Oli jotenkin ihmeellistä käsittää, miten suuri ero on sydämen ja pään uskolla. Kun puhuttiin, että Jeesus vaelsi esimerkillisesti Isän Poikana ja ihmisen poikana, niin koko Raamattu muuttui ikään kuin uudenlaiseksi kirjaksi. Olin todella hämmästynyt, miksi en ollut useiden vuosien uskossa oloni aikana sitä ymmärtänyt. Minun sydämessäni on nyt parin kuukauden ajan ollut käymisprosessi: toisinaan ymmärrän Isän rakkautta jotenkin syvemmin, mutta joinakin päivinä en taas ymmärrä sen kummemmin kuin aikaisemminkaan, eli tieto vaihtelee pään ja sydämen välillä. Olen tunneihmisenä joutunut sisäisesti suureen myllerrykseen.

Kuunnellessani ostamiamme äänitteitä, ymmärsin, että ei minulla ole ollut pojan sydän isääni kohtaan, vaikka olenkin nyt sydämessäni sopinut asiat hänen kanssaan. Muistelin nuoruuden tapahtumia ja sitä kun palasin lomallani kotiin Ruotsista viiden vuoden poissaolon jälkeen. Muistin miten isäni sanoi, että kun hän näki ikkunasta minun kävelevän, olin kuin joku hänen edesmennyt sukulaisensa. Kävelytyyli oli ihan samanlainen. Nyt vasta ymmärsin, että jos minulla olisi silloin ollut pojan sydän, niin olisin ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. En voinut muuta kuin itkeä ja itkeä. Uskon, että Taivaan Isä alkoi muuttaa sydäntäni. Sain sydämeeni paljon lisää ymmärrystä Isän Rakkaudesta ja erilaista Raamatun ymmärtämistä. Olemme toimineet pienessä seurakunnassa n. viisi vuotta ja kuulumme vaimoni kanssa seurakunnan perustajajäseniin. Nyt kuitenkin on ollut ”tuulista”. Sain myös puhelinsoiton: ”Arto pyri olemaan mies, eikä pikkupoika.”

Mieleeni tuli ajatuksia, miten huonosti olin toiminut seurakunnassa ja kotona, mutta saman päivän iltana tuli seurakuntaamme vierailevaksi puhujaksi tunnettu Herran palvelija. Hän puhui Jes.61:1-3 Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän – antamaan heille – juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan, ja heidän nimensä on oleva “vanhurskauden tammet”, “Herran istutus”, hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.

Olin todella hämmästynyt, kuinka mies puhui suoraan minun tilanteeseeni. En ole varmaan ikinä kokenut Jumalan puhuvan minulle näin suoraan tilanteeseeni. Minun oli pakko nousta ylös ja esittää kiitosaihe. Suuri ilo täytti jälleen sydämeni. Kaikki murhe oli pois pyyhkäisty. Minun oli ihan pakko halata ja pyytää anteeksi kaikilta.

Kävimme tämän vuoden alussa Isän Sydän -kouluviikkoon osallistuneille tarkoitetussa ”Syvemmälle Isän Rakkauteen” -viikonlopussa ja sitten myös seurakuntien vastuunkantajille tarkoitetussa tapahtumassa. Täytyy sanoa, että ne olivat antoisia tilaisuuksia! Ja nyt haluan entistä enemmän olla vain Isin pikku poika, vaikka tiedän, että jotkut saattavat luulla minun menettäneen järkeni lopullisesti. -Arto Orre-