Olin ollut puolen vuoden aikana neljästi nukutettuna sairaalassa kahden leikkauksen ja kahden tutkimuksen vuoksi. Maaliskuussa 2012 tehdyn leikkauksen jälkeen jäin jotenkin hauraaseen tilaan. Isä oli johdattanut tämän kaiken niin, että vahvat muurini alkoivat hajota. Menin siinä tilassa seurakuntani tilaisuuteen. Sain rukousta ja kävin pari, kolme tuntia kestäneen “hengellisen leikkauksen” läpi kovalla ryminällä.

Kun synnyin, olin joutunut äidistäni eroon suurimmaksi osaksi ensimmäistä ikävuottani. Perusturvan sijaan sain syvän hylätyksi tulemisen haavan. Kun kasvoin, äitini osoittautui ankaraksi, hallitsevaksi ja yli käveleväksi. Hän antoi ruumiillista kuritusta, haukkui, huusi, syytti ja vihasi minua. (Suhteemme parani kuitenkin, ennen kuin hän kuoli vuonna 1997.) Näitä asioita oli käsitelty aiemminkin kerros kerrokselta pikkuhiljaa. Mutta yllä kuvatussa “hengellisessä leikkauksessa” hylkäämisen haavaan kasvanut paksu, tiheäoksainen, lehtevä ja monijuurinen hylkäämisen ja kontrollin puu otettiin pois.

Kanalassa

Tulin viikko hengellisen leikkaukseni ja neljä viikkoa viimeisen fyysinen leikkaukseni jälkeen toiseen A-kouluun hauraana ja eksyneenä huhtikuussa 2012. Eräs puhuja kertoi siellä Jumalan rakkauden äidillisen hellästä puolesta. Hän kysyi tätä rakkautta kuvatessaan: “Oletko koskaan laittanut kättäsi pehmeään, lämpimään paikkaan kanan alle hakiessasi munia?”

Ajattelin, että olisi tosi kiva laittaa käsi sellaiseen paikkaan. Olin muutenkin ajatellut kananmunia, koska kaupan munahyllyt olivat olleet tyhjillään. Aloin unelmoida puhtaan valkoisesta, pehmoisesta kanasta ja sen alla pehmoisessa paikassa olevasta puhtaan valkoisesta tai ruskeasta, pilkullisesta munasta. Minua tosin informoitiin ruokapöydässä, että kanat kaakattavat eivätkä munat ole puhtaita. Niissä voi olla olkia ja höyheniä sun muuta epäilyttävää.

Kun eräänä iltapäivänä “soukkasimme” (hiljennyimme Isin rakastavassa läsnäolossa), meitä kehotettiin pyytämään, että hän puhuisi meille jotain. Minua jännitti vähän, että mitä enää voisi tapahtua, kun olin jo kokenut aiemmassa A-koulussa Jumalan rakkauden valtameren aaltoja ja hylkäämisen puu oli operoitu pois.

Aloin kokea pikku hiljaa jotain valkoista ja pehmeää. Koin olevani täysin turvassa. Valkoinen rauha täytti minut. Sain suorastaan juoda sitä. Minusta tuntui, kuin olisin itse ollut kanaemon alla pehmeässä, lämpimässä paikassa, sen siipien suojassa! Siellä oli pumpulinpehmeää ja suloista ja puhtaan valkoista. Sillä tavoin Isi hoiti haurasta pikku tyttöään.

And Beyond

Ensimmäisen A-koulun jälkeen ajattelin, että tätä täytyy levittää. Olin rukoillut ihmisille Isän rakkauden kokemista, jakanut esitteitä ja soaking cd:tä. Olin kertonut A-koulusta ja ehdotellut sinnikkäästi, että toisetkin menisivät. Eihän siinä mitään, mutta tämän toisen A-kouluviikon jälkeen olen ehkä ruvennut vähän tajuamaan  periaatetta, jota Jeff-parka yrittää takoa päähämme: Isin suunnitelmat, Isin ajoitus. Jeesus teki vain sen, mitä näki Isänsä tekevän.

Olin aina ajatellut, että “Jumalan suunnitelmassa” oli kyse jostain yleisestä viisi- tai kymmenvuotissuunnitelmasta. Mutta että voisi joka AAMU kysyä: “Isi, mitä tänään?” Siinäpä opettelua kerrakseen. Ehkä tarkoitus ei olekaan, että tyrkkään ystävälle kouraan esitteen A-koulusta. Jos kysyisin Isiltä, mitä hän tahtoisi minun ystävälleni antavan, mitä Isi sanoisi? En tiedä, ennen kuin kysyn.

“Isi, suunnittele sinä nyt. Opeta. En osaa itse.”

Nimim. Isi, minä tulen.

A-koulussa minut ikään kuin laitettiin pesukoneeseen. Ensin oli lyhyt, hellä hienopesu Isän rakkaudessa. Ajattelin: Tästähän tulee kiva viikko.

Sitten pesulämpötilaa nostettiin, pulveria lisättiin ja pesujen intensiteettiä sekä kierroksia nostettiin. Keskiviikkona olin jo niin ahdistunut, että halusin pois. Mutta sain huoneessani raamatunkohdan: “Tahdon viedä sinut ahdistuksen kidasta avaralle paikalle.” Eri elämän alueita käsiteltiin. Itkua riitti. Olin pesuhoidossa.

Viimeisenä iltana pullahdin pois pesukoneesta. Isä alkoi näyttää minulle paikkoja talossaan. Jossain vaiheessa koin, kuinka päälleni alkoi ikään kuin sataa valkoisia untuvia. Sitten Isä alkoi vuodattaa ylleni rakkautensa valtameren hyökyaaltoja. Hän puhui tulevaisuudesta. En voinut muuta kuin itkeä.

Elämää A-koulun jälkeen?

Isin suunnitelmat jatkuivat. Huomasin kyllä, ettei vihollinen pitänyt tapahtuneesta ollenkaan. Se hyökkäsi rajusti ja monelta suunnalta (ihmissuhteita sotkien ja oman ajatusmaailman kautta). Hyökkäyksiin saa aina varautua, kun Jumala toimii. Mutta läpi mentiin. Olin kokenut pysyvän muutoksen suhteessani Isiin. Olin kokenut hänet kyllä hyväksi mutta etäiseksi. Nyt koin hänet läheiseksi, lohduttavaksi ja ihanaksi. Valtameren aaltojakin sain vielä kokea, samoin pesuhoitoa.

Vuoden 2012 alkupuolella koin, että Jumala halusi vetää minua lähemmäksi. Eräs ystävä kertoi Jumalan lähestymisestä. Tulin kateelliseksi. Jätin pois lohdukkeeni, joita vielä oli ja joista a-koulussakin oli opetettu.  Kohdallani tulivat tuolloin turhiksi TV:n murhamysteerit ja eräs sinänsä viaton internetpeli. Niihin meni viikossa, joskus päivässäkin, aikaa tuntikausia. Mutta kun Jumala houkutteli lähelleen, niiden jättäminen oli helppoa. En enää kaivannut niitä. Hän valmisteli taas uuteen.

Pesuhoitoa saanut lapsi

Toisen päivän anti oli Isän tervetulotoivotus lapselleen. Itkin, kun odotin vuoroani päästä rukouspalvelijoiden antamaan Taivaallisen Isän tervetulohalaukseen, sillä en muistanut oman isäni halanneen minua sillä tavoin, rakkaudellisesti ja hyväksyvästi. Koin ja koen, että Taivaallinen Isä hyväksyy minut tällaisena kuin olen ja haluaa olla kanssani. Voin vain olla Isäni kanssa, pelkäämättä virheitä, sillä Hän haluaa auttaa ja tukea minua, ei tuomita. Minun ei tarvitse yrittää muuttua, vaan Isän rakkaus valtaa sydämeni ja muuttaa minut sisältä päin.

Neljäntenä päivänä Jumalan rakkaus riisui minut aseista ja omista selviytymiskeinoista. Vickyn henkilökohtainen jakaminen Jumalan rakkauden hurjuudesta, hellyydestä ja herkkyydestä (Vesiputoukset ja lumihiutale -kertomus), välittävä, lempeä ja rakkaudellinen ilmapiiri saivat aikaan sen että makoillessani soaking-hetkessä näin kuvan sodan runtelemasta kaupunkimaisemasta. Kaikki oli tuhoutunut, ehjää rakennusta tai tietä ei ollut jäljellä. Samalla koin voimakkaan viestin: SOTA ON OHI! Saatoin nousta bunkkeristani katsomaan ympärillä olevaa tuhoutunutta maailmaa. Kokemukseen liittyi valtava helpotus tuhoavan sodan päättymisestä ja syvä suru sodan runtelemasta ympäristöstä. Tuskallista ja samalla niin helpottavaa. Vuolaat kyyneleeni saivat katossa olevat lamput näyttämään tähdiltä. Uskon, että tuossa hetkessä Jumala otti taakan harteiltani, omista selviytymiskeinoistani ja pärjäämisestä, itselleen. Hän pitää huolta ja minun ei tarvitse enää pelätä ja piiloutua elämän kolhuilta ja muilta ihmisiltä. Sota oli siis omaa taisteluani ja selviytymistä elämän haasteista. Omat selviytymiskeinoni olivat minua suojelevia mutta samalla eristäviä ja elämääni tuhoavia. Mutta tuosta hetkestä alkoi tämän sodan jälkeisen elämäni jälleenrakennusvaihe. Vain rakkaudellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tällainen “aseistariisuminen” omista selviytymiskeinoista oli mahdollista. Kiitos Jumalalle ja tiimiläisille: Olette aarteita!

A-kouluviikon aikana huomasin myös voivani aidosti sanoa Isälle: minä rakastan sinua!

Petri

Viikon aikana opin, mikä vaikutus omaksumallamme identiteetillä on siihen, miten reagoimme vastoinkäymisiin, toisiin ihmisiin ja itseemme, ennen kaikkea, kuinka näemme Jumalan: onko hän minulle ankara tuomari vai rakastava Isä? Kun tiedämme, keitä olemme, ymmärrämme sen, miten Isä Jumala haluaa meille vain parasta. Tällöin voimme vastaanottaa yhä enemmän Isän rakkautta ja jakaa sitä ympärillä oleville ihmisille. Isän rakkauden vastaanottaminen on yhteydessä sydämen näkyyn. Isä haluaa, että sydämemme voi vastata Isän rakkauteen. Voimme kenties juuri ja juuri ymmärtää tämän mielessämme, mutta onko se vakuutettuna sydämessämme? Tunnemmeko Isän rakkauden? Tämän sydämen tason ilmestyksen sain ottaa vastaan tuon viikon aikana ja yhä enenevissä määrin tulevaisuudessa.

Kuinka helposti arjessa ja sen rutiininomaisuudessa unohdamme hengittää ja vain vastaanottaa Jumalan Isän rakkautta. Kuinka suuri muutos onkaan sillä, mitä ajattelemme itsestämme, kun olemme saaneet vastaanottaa Isän rakkautta. Kuinka helposti unohtuu se tosiasia, että olemme lapsia, jotka saavat juosta Isän syliin ja luottaa siihen, että Hän pitää huolen omista lapsistaan. Olemme rakastettuja juuri nyt, juuri tällaisina! Suosittelen A-koulua jokaiselle, joka haluaa lisää Isää!

Isin pikku Pirjo

Sain ensimmäisenä iltana oppia, miten avata sydän avoimeksi, että Rakas Isäni saa puhdistaa sieltä vanhoja asioita pois ja alkaa täyttää sitä Rakkaudellaan. Raamatussa puhutaan paljon sydämestä ja sen varjelemisesta. Koko viikon kirjoitin Isälle kirjeitä – tässä on ensimmäisen aamun kirje, jonka tajuan summaavan koko viikon:

Rakas Isä, Annan Sinulle käteni Käteesi. Avaan Sinulle sydämeni – kaikki avaimeni sydämeni sopukoihin ovat tässä – annan ne omasta vapaasta halustani Sinulle. Auta minua pääsemään irti kaikista kahleistani – lentämään kanssasi eteenpäin. Opasta minua hellästi askel askeleelta täydelliseen vapauteen. Kiitos että saan kääntää tällä viikolla aivan uuden sivun elämässäni – Kiitos että kirjoitat sydämeeni Suurilla kirjaimilla Rakkautesi. Anna minun päästä lähelle sydämesi kuuntelemista. Opasta minua Isä ihmettelemään maailmasi kauneutta – Rakasta luomiasi ihmisiä ja maailmaa kauttani. Isä Kiitos, että olet vierelläni elämäni loppuun asti ja siitä ikuisuuteen. Isä Rakastan Sinua – kiitos että saan olla poikasi – rakas lapsesi.

Koko viikon Isä puhdisti sydäntäni ja aina kun jotain otettiin pois, hän kaatoi Ihmeellistä Rakkauttaan tilalle. Olen 42 -vuotias ja 30 vuoden takaisia haavoja parannettiin: monien vuosien koulukiusaus, vanhempiini ja veljeeni suhde uudistettiin jne.. Kaikkea en edes tiedä, mutta avain oli siinä, että uskalsin avata sydämeni. Haluan kertoa yhden konkreettisen esimerkin.

Viikko oli puolivälissä, kun illan ylistyksessä aivan lopussa minulle annettiin yksi sana mieleeni voimakkaasti: Veljesi – ei mitään muuta. Seuraavana aamuna heräsin ja sanoin Isälle – sydämeni on auki. Samassa minulle puhuttiin aivan selkeästi: ”Olet lapseni uskonut valheen 30 –vuotta, että biologinen isäsi rakasti veljeäsi enemmän, kuin sinua.”

Olin ihmetellyt miksi minulla oli, kuin joku seinä veljeäni kohtaan. Tiesin heti, mitä piti tehdä. Anteeksi Isä että olin syönyt tämän vihollisen valheen, kiitos että näytit tämän minulle. Anteeksi Rakas veljeni, että suljin sinulta sydämeni. Anteeksi, että olin kateellinen sinulle ja biologinen isäni (makasi viereisessä sängyssä) anteeksi että suljin sinulle sydämeni. Päästin tämän rukouksen ilmoille – minulle näytettiin kuinka rinnastani, sydämen kohdalta vedettiin iso musta “möhkäle” pois, silmäni täyttyivät kyynelistä – tunsin suurta huojennusta sekä rauhaa. Samassa Isä alkoi täyttää sydäntäni rakkaudella veljeäni kohtaa – se aivan pulppusi kuin virta – hyvä etten lähtenyt suoraan Turkuun veljeni luo – Se oli aivan ihmeellistä! Sain viikko sitten kertoa veljelleni asiasta – uskomaton hetki! Vihollinen varasti väliltämme 30 -vuotta, Isä korjasi asian Naps.

Jeesus itse kertoi, ettei Hän itse tee mitään, vaan teot, joita Hän teki, olivat hänen Isänsä, sanat jotka Jeesus sanoi, olivat Hänen Isänsä. Jeesus tuli ilmoittamaan/näyttämään Isänsä maailmalle sekä avaamaan tien meille suurella uhrauksellaan Isän luo. Isä tuo lapsiaan nyt ympäri maailmaa läheiseen suhteeseen kanssaan.

Rakas Isä en todellakaan halua olla mitään muuta, kuin Sinun Rakas lapsesi, Isän oma pikku poika – pistän joka aamu käteni Sinun käteesi ja lähden katselemaan, mitä seikkailuja Sinulla tänään on meille. Sinä, Isä teet kaikki teot. Isä, jos tarvitset käsiäni, jalkojani, sanojani jossain, niin tässä olen – kaikki teot ovat Sinun ja kunnia kuuluu Sinulle. Minulle riittää, että saan sanoa Wau Isä, miten

Sä teit tuon!

Uskomaton Viikko, Kiitos Isä – olet Mahtava!

Kimmo, Isin pikku poika:-)

Jeff sanoi, että Isän rakkaus on ainetta. Isän rakkaus ei ole vain totuus, jonka tiedämme vaan se on kuin ainetta, energiaa, jonka voimme kokea. En ollut koskaan kuullut sanottavan Jumalan rakkaudesta näin. Se todella on juuri näin. Sain todella kokea kuinka Isän rakkaus hoiti sieluani, sain todella kokea Isän rakkautta konkreettisesti sisimmässäni. Täytyin valtavalla ilolla, jota en ollut kokenut pitkään aikaan. Ollessani kävelyllä järven jäällä pulppusin niin valtavaa iloa ja riemua, että olin pakahtua. Kouluviikon aikana koin eheytymistä ja vapautumista. Tiedän, että osa asioista on vielä prosessissa, mutta nyt tiedän, että Isä käy kanssani kaiken mitä tarvitsee vielä käydä läpi. Minun ei tarvitse yksin kulkea eheytymisprosessia läpi vaan rakastavan Isäni kanssa. Sain kokea myös valtavaa isällistä rohkaisua Pekka Rimpeläisen kautta. Se oli yliluonnollista. En voinut kuin itkeä Isän rakkauden ihmeellisyyttä. Itkin onnesta ja ilosta, kun sain kuulla niin selkeästi Isän rakkaudellista rohkaisua. Kouluviikko oli ylitsepursuavaisen virkistävä. Kouluviikosta lähtiessäni oloni oli valtavan kevyt ja olin saanut paljon eväitä miten jatkaa eteenpäin eheytymisprosessissa. Isän rakkaus on ainetta ja se todella tekee meidät vapaiksi!

Isän Hani

Isänpäivän aamuna pyysin Taivaan Isältä yllätystä sille päivälle. Iltapäivällä menin seurakuntaani, jossa oli ihanaa ylistystä ja loistava saarna ja kaiken lisäksi kahvitarjoilu, jossa oli lemppariani, Sacher-kakkua. Ajattelin kuinka ihanan yllätyksen Isä järjesti, söin kaksi kakkupalaa! Mutta Isä halusi antaa paljon enemmän. Kotiin tultuani luin s-posteja ja silloin putkahti viesti ystävältäni, joka oli yrittänyt saada minuun yhteyttä useita kertoja siinä onnistumatta. Hän lähetti esitteen A-kouluviikosta tammikuussa. Soitin töihin kysyäkseni, koska olin laittanut talvilomatoiveeni (en muistanut sitä) ja siinä se oli just sama viikko! Saman tien ilmoittauduin Isän sydän A-kouluun. Ihmeellistä johdatusta, Isän ajoitus oli täydellinen. Ja siitä se alkoi…

Isin ilona

Moni asia loksahti paikoilleen ja sai uuden merkityksen. Yhtenä päivänä odotin rukouspalvelu jonossa kaksi eri kertaa, mutta en “ehtinyt” perille. Seuraavana päivänä sitten sain vihdoinkin kohdata Isän rakastavat käsivarret (ympärilläni) erään tiimiläisen kautta. Ja kesken rukouksen ja itkun tajusin, että tänään on oman isäni kuolinpäivä, juuri silloin Jumalalla oli oikea aika kohdata minut ISÄNÄNI, jota olin kauan kaivannut. Hänen ajoituksensa on aina oikea. Isä otti esiin monet haavat ja hellästi hoiti minua.

Liitän tähän runoni, jonka sain rukouksessa vajaa 10 vuotta sitten äitini kuoleman jälkeen. Se runo lähti syntymään tilanteessa kun mietin, miten elämäni on mennyt siihen asti ja mikä Jumalan osuus on siinä ollut.

“Kun minä synnyin toinen jalka lyhyempänä
Sinä opetit minut kävelemään ontumatta.

Kun minut leikattiin sen seitsemän kertaa
Sinä paransit aina haavani.

Kun otit isäni Taivaaseen
Näytit, että Sinä olet rakastava Isäni.

Kun aviomieheni hylkäsi minut,
Sinä sanoit: Minä en sinua hylkää enkä jätä.

Kun minut häädettiin kodistani,
niin Sinä sanoit: onhan sinulla koti Taivaassa.

Kun minut haastettiin oikeuteen syyttömänä
Sanoit: Minä olen tuomari.

Kun taistelin lapsettomuusongelman kanssa
ja kävin läpi uuvuttavat hoidot
Sanoit: sinä olet Minun lapseni

Kun minä tein virheitä, rikoin käskyjäsi vastaan
ja unohdin Sinut. Nostit langenneen ja Sanoit: Minä en sinua unohda.

Kun minut raiskattiin ja uhattiin tappaa.
Otit itkevän syliisi ja lähetit enkelisi suojelemaan minua.

Kun jouduin auto-onnettomuuksiin,
Sinä näytit kuinka mahtava on varjeluksesi ja
kuinka täydellinen on Sinun ajoituksesi.

Kun otit luoksesi äitini, tajusin vihdoin, kuinka valtava on Sinun rakkautesi, Sinä orpojen Isä, joka annat hyljätyille kodin ja
johdat vangitut onneen. Psalmi 68:5-7.”

Niin kuin tuossa runossa kirjoitin, tajusin Isän rakkauden kyllä mielessäni ja päässäni, mutta tämän A-koulun aikana rakkaus meni aivan sydämeen saakka. Ennen tiesin kuka Isä on, mutta nyt tunnen hänet.

Viikon jälkeen olen huomannut itsessäni muutoksia. Makeanhimo lähti lähes kokonaan ja tärkein on se, että enää en lue Raamattua ja rukoile, koska on “pakko” vaan teen sen, koska ISIN kanssa on niin kivaa yhdessä. Nyt meillä on suhde, joka toimii ja rukoukseni on, että suhteeni syvenisi ja kasvaisin päivä päivältä, että oppisin käsittämään kuinka leveä, korkea, laaja ja syvä on Isän rakkaus ja että voisin sitä välittää muille.

Isin ilona

Opetus oli erinomaista ja se tulee auttamaan tässä arjessa varmasti, kun uskoa koetellaan. Ei minusta valmista tullut, mutta tällä matkalla jatketaan.

Nimim. “Hän – Isini – on Luojani jolle kuulun”

Peter Hackzell, Elävä Sana -srk “Esy”, Helsinki.