“Isän Talo Suomella (Father’s House Finland) on hyvin ainutlaatuinen palvelutehtävä ja kutsu, joka tuo sanoman Isän ihmeellisestä rakkaudesta kaikille hänen lapsilleen, koko Kristuksen ruumiille, erilaisille seurakunnille. Opetus avaa ja antaa todella syvyyttä Isä Jumalasta. Mutta se ei jää vaan opetukseksi. Jeff Scaldwell sanoi niin osuvasti, ettei Jeesus antanut meille vain oppia Isästä, vaan että hän on tie Isän luo, tarkoittaen, että hänen kauttaan voimme elää läheisessä suhteessa Isäämme. Ja tämä todella tapahtuu Isän Sydän -konferensseissa ja –kouluviikoissa!! Jatkuvasti saan kuulla todistuksia siitä, kuinka elämä on muuttunut, kun on saanut kokea Isän rakkautta ja vaeltaa uudessa suhteessa häneen Jeesuksen kautta. Väsyneille ja uupuneille kristityille, pastoreille ja johtajille suosittelen Isän Sydän -konferensseja lämpimästi. Kirjaimellisesti se on muuttanut tuntemani pastoriystäväni elämän ja palvelutehtävän kokonaan!”

Peter Hackzell, Elävä Sana -srk “Esy”, Helsinki.

A-koulu on todellinen elämän koulu, ja siksi jotkin asiat selviävät vähitellen. Nyt vasta neljän viikon kuluttua koulun alusta, alkoi eräs ajatus hiipiä mieleeni. Olisiko kuitenkin rakkaus kaikkein ratkaisevin asia koko elämässä? Tajusin, että minulle oli syntynyt hirvittävä rakkausvaje pikkulapsena. Meitä ei ollut kuin äiti ja minä, ei ketään muuta ihmistä, ei edes lähisukulaista. Äitini ei osannut osoittaa tunteita. Koin itseni täysin hylätyksi.

Elämästä puuttui jotakin tärkeää. Kun jotakin ratkaisevaa puuttui, oli elämäni koko ajan suoritustilassa. Häviön pelko oli niin suuri, että minä en osannut muuta kuin paeta luolan perälle syvimpään loukkoon, muka turvaan, mutta jääden samalla ilman kaikkea yhteyttä, suhdetta, joka olisi ruokkinut elämää.

En syytä tästä ketään, itse olin väärän valinnan tehnyt, kun muuta mahdollisuutta en löytänyt. Ja näin on mennyt koko pitkän olemassaoloni ajan (huom, en sanonut elämä) lähes itse edestään. Ei ollut apua työelämän selviytymistaistelussa henkiin jäännistä, koska kaikki aika meni luolassa piileskelyyn, ihmisten välttelyyn, enkä pystynyt osoittamaan rakkautta edes vaimolleni ja lapselleni. Minulta puuttuivat eväät totaalisesti, ja kun ei ole saanut, ei pysty antamaankaan.

Ei kannata edes muistella kulunutta aikaa, paitsi jos tämä tositarina jotenkin auttaisi toisia. Elämä on mahdollista vain rakkaudesta tulevan voiman avulla. Kun sitä ei ole, on pankki tyhjä. Eikä rakkautta saa lainaksi.

Jäljelle jää vain huonoja ja vääriä valintoja: itsesääliä, katkeruutta, kyynisyyttä, turhautumista.

A-koulussa oli jotain uutta. Tiesin kyllä ongelmani älyllisesti, mutta mikään etsintä ei ollut johtanut eteenpäin. Nyt ymmärrän, miksi ei. Kun on rakkausvaje, sitä vajetta ei voi täyttää viisaudella, ei opetuksella, ei puheella, ei saarnalla, ei edes raamatunlauseilla. Sen voi täyttää pelkästään rakkaus, ja sillä on vain yksi lähde: Jumala, Isä. A-koulussa sain rakkautta ison annoksen, mutta olen yhä lähtökuopissa. Olen vähäinen pikkulapsi, joka huutaa: Isä, missä sinä olet? Miksi et ota minua syliin? Tätä huutoa on jatkunut yli 60 vuotta, eikä mikään tieto ole voinut lohduttaa. Nyt on virinnyt uusi toivo. Minua ei olekaan hylätty eikä jätetty.

Taivaan Isä ei ole minua unohtanut. Hän ei tuomitse eikä moiti huonosta edistymisestä, vaan Hänellä on aikaa.

Hänellä on aikaa minulle ja me teemme matkaa yhdessä.

Sinuakaan, lukija, ei ole unohdettu. Isä pitää sinustakin huolta.

Veijo

Lähdin A-kouluun epätoivoisena, heikkouksieni, vajavuuksieni, pelkojeni ja ongelmieni sitomana. Ensimmäiset päivät eivät vaikuttaneet omalta kannaltani lupaavilta. Monet saivat selvästi kokea Isän rakkautta, minulle ei herunut mitään. Sitten asiat muuttuivat yhdessä huikaisevassa hetkessä. Yksi tiimiläisistä lähestyi minua ja otti syliinsä. Jumalan Isän rakkaus valtasi minut täydelleen vastoin kaikkia kuvitelmiani. Oli niin sanomattoman hyvä olla. Järki yritti mutista jotain, mutta vedin hupun sen silmille, sillä nyt oli sydän saanut vastausta kaipaukseensa, eikä sen kokema ilo suostunut väistymään. Isän vuodattama rakkaus tulvi ylitseni, enkä olisi mistään hinnasta halunnut luopua siitä. Se jätti pysyvän läsnäolonsa sydämeeni.

Pian sen jälkeen toinen tiimiläinen sanoi saaneensa suoran viestin minulle Isältä. Viesti kuului näin: “Ei mitään hätää, lapseni. Ei mitään hätää. Pidä vain kädestä kiinni ja kuljemme yhdessä aivan sinun tahtiisi. Ei mitään hätää”. Tämänkin rakastavan ilmoituksen sydämeni otti riemulla vastaan. Taas järki yritti vastustella, mutta nyt sydämeni oli jo saanut hoitoa sen verran, etten jäänyt kuuntelemaan, mitä pää olisi väittänyt.

Liian kauan olen käynyt seminaareja ja etsinyt joka sopesta keinoja, miten omatoimisesti voisi eheytyä. Nyt sain selvän vastauksen: ei minun tarvitsekaan tehdä mitään. Isä rakastaa minua juuri tällaisena ja Hän kyllä pitää huolen, jos jotakin tarvitaan. Minulle oli valtava helpotus saada kuulla, ettei Hänellä ole kiirettä eikä vaatimuksia, vaan Hän mielellään kulkee vierellä ja tukee, olipa matka millainen tahansa. Ei tarvitse yrittää mitään. Kyllä olen kuullut sen ennenkin, mutta omassa avuttomuudessani olen kuvitellut, että minulle silti lankea jokin oma osuus, jota ilman ei mitään tapahdu. En ollut uskonut, että minua olisi mahdollista rakastaa näin heikkona. Isän rakkaus on kuitenkin niin väkevä voima, että kun vain annan sille tilaa, se peittää kaiken alleen.

Olkaa siunattuja, te uskolliset palvelijat. Arvostan, kunnioitan ja ihailen teitä ja Isää, joka on kaiken takana.

Nimim “Olen mestariteos, ihana Isän luomus”

Olen ollut uskossa vuosia, mutta siitä huolimatta olen tuntenut syyllisyyttä, etten ole pystynyt olemaan hyvä kristitty. Sisälläni oli arka, pelokas ja turvaton lapsi. Sain Raamatusta kyllä lohtua ja toivoa, mutta en vaan päässyt irti riittämättömyyden tunteistani.

Ymmärsin sisälläni olevan syvän tarpeen saada rakastavan isän huomiota ja syliä. Rukoilin Jumalaa, kun katkeruuden, kateuden ja hyljätyksi tulemisen tunteet myllersivät sisälläni. Kaipasin sydäntä parantavaa turvaa ja syliä.

Kun tulin keväällä ensimmäiseen Isän Sydän A-kouluun ja kuuntelin siellä puhujia, niin ajattelin, että tämä on juuri sitä, mitä olen kaivannut. Sanoma oli varsin selvä; Isä rakastaa minua juuri tällaisena kuin olen. Minun ei tarvitse kuin heittäytyä Isän käsivarsille ja olla isin pikku tyttö.

Siellä sain ensimmäisen kosketuksen Isän sydämen rakkaudesta. Kävin kesäkuussa toisen A-koulun. Sen jälkeen olen tuntenut, että Isä on antanut minulle sylihoitoa, jota on vain jatkunut ja jatkunut. Isä sylissä saan levätä, itkeä ja nauraa. Se on ollut ihmeellistä.

Ei ahdista, eikä purista enää. Nämä ovat olleet minulle uusia parantavia tunne kokemuksia, joten Isä tuntuu nyt hyvin läheiseltä ja rakkaalta. Koen Hänen antaneen minulle uuden identiteetin. Haluan olla Isin pikku tyttö ja ottaa vastaan Hänen rakkauttaan enemmän ja enemmän. Hän todella näyttää meille todelliset kasvonsa, joista näkyy Hänen intohimonsa saada olla Isä lapsilleen. Hänen läsnäolossaan on jotakin sellaista, jota ei voi sanoin kuvata. Hän on niin ihana ja rakas Isä minulle.  Hän on maailman paras Isä!

Aija

Olin aikuisten nuorten Isän Sydän kouluviikossa heinäkuussa. Oli mahtava viikko, kiitos kaikesta tiimille ja ennen kaikkea Iskälle, hän teki niin suurta leikkausta pikkupojan sydämessä. Ennen Jumala auttoi minua kantamaan painavaa reppua, mutta nyt Iskä Jumala otti sen kokonaan omaksi kannattavakseen. Olen vapaa juoksemaan!!!

Ison Isin pikku poika

Tulin Isän Sydän A-kouluun kesäkuussa luottaen, että asioita tapahtuu, vaikka en tarkasti ymmärtäisikään kaikkia muutoksia. Koulun ensimmäisenä varsinaisena päivänä aloin puhua erään nuoren naisen kanssa. Heti tunsin, että tässä henkilössä on jotakin, joka muistuttaa minun ja mieheni menneisyydestä.

Seuraavana päivänä, kun katsoin naista, lähes kyynelehdin. Ymmärsin, että kauan sitten tapahtuneet asiat vaivasivat minua. Samana päivänä aiheena oli anteeksianto. Saatoimme kirjoittaa listan asioista, joita meiltä oli varastettu ja kirjoittaa kirjeen henkilölle, jolle annamme anteeksi. Aloin kirjoittaa listaa asioista, jotka minulta oli varastettu, mutta listaus ei oikein luonnistunut. Minulla todellakin oli käsittelemättömiä asioita! Tiesin, että minun oli aika mennä rukoiltavaksi, sillä en itse päässyt tämän pitemmälle. Kiitos Isälle hengessä herkistä rukoilijoista!

Istuin ja kerroin tarinaamme. Pyhä Henki paljasti rukouspalvelijalle, kun juttelimme, että minulta ja mieheltäni oli varastettu näky ja unelma (vision/dream). Pyhä Henki paljasti myös rukouksessa, että tuo tapahtunut asia ei ollut minun ja mieheni vika! Rukouspalvelija sitoi vielä tämän saatanan valheen. Vasta nyt ymmärsin, että olemme kantaneet tällaista valhetta vuosia! Kun hän rukoili, ettei meidän enää tarvitsisi elää ”for nothing”, ymmärsin myös, että juuri tätä elämämme oli ollut. Mikä on hirveintä, emme ymmärtäneet elävämme tämän valheen alla. Emme todellakaan! Vaikka Pyhä Henki oli puhunut henkilökohtaisesti miehelleni ja minulle näitä samoja asioita, epäilys ja valhe olivat voittaneet jo vuosia sitten. Keskiviikkona tauon aikana jäin maahan makaamaan ja annoin anteeksi taholle, joka oli tehnyt väärin meitä kohtaan. Siinä Isän käsivarsilla saatoin niin helposti antaa heille anteeksi. Virta vei anteeksiantamattomuuden ja toi anteeksiannon.

Häpeä siitä, että emme olisi kelvanneet Isälle, on poissa. Nyt uuden elämämme pohjavirettä voi kuvata yhdellä sanalla: VAPAUS!

Nimimerkillä: Isin lapsi

Olen tosi kiitollinen Siikaniemessä maaliskuussa olleesta A-koulusta. Sain heti alkuun tervetulotoivotushalauksen (sorry en muista sisaren nimeä). Halauksen jälkeen menin heti huoneeseeni ja menin suihkuverhon taakse ja itkin hillittömästi. Oli niin hyvä olo ja samalla huono olo. Mun äiti ei ole koskaan osannut sillä tavalla halata. Oliko se sitten Isän Jumalan äidin halaus minulle. Menin lepäämään ja nukahdin. Myöhemmin uskalsin pyytää Johnilta halauksen ja sain lämpimän hetken olla Isän käsivarsilla. Menin sivuhuoneeseen itkemään sitä emotionaalista tuskaani vai mitä liekään ollut.

Nimimerkillä ”Olen niin onnellinen”

Olin elämäni ensimmäistä kertaa Isän Sydän -kouluviikossa. Luulin, että olin jo paljon oppinut elämäni varrella…
mutta Isä vei aakkosten alkuun, ´A-kirjainta´ opettelemaan yllättävällä tavalla.

Menin sinne turhautuneena ja kipuja täynnä. Olin tipahtanut yksinäisyyteen, joka ei johtunut täysin omista valinnoistani. Alku oli vaikeaa, ajatus pois karkaamisesta tuntui hyvältä vaihtoehdolta, mutta nälkä ja jano Isän sydämen puoleen oli jo kasvanut suuremmaksi kuin edellä mainittu vaihtoehto…
Heti ensimmäisessä rukoustilanteessa, kun eräs nainen rukoili puolestani ja halasi minua, antoi Pyhä Henki kuvan: suuri, kaunis, punainen ruusu … koin ikään kuin olevani sen ruusun sisällä, enkä olisi halunnut tulla pois.
Koin samalla myös syvää äidin rakkautta.

Isä puhui paljon monista eri asioista, kipeistäkin … Opetus ja rukoushetket olivat todella antoisia. En muista, milloin viimeksi olisin niin hyvää opetusta kuullut, tai ollut niin rakkaudellisessa ja armollisessa ilmapiirissä.

Eräänä aamuna Isä sanoi;´ tänään lohdutan sinua…´ – ja samana päivänä niin tapahtui. Toisena aamuna Hän lupasi:´ kirjoitan uutta tekstiä sinun sydämeesi, veren punaisella värillä.´ – ja sinä päivänä kävimme läpi asioita, joita tulisi anteeksi antaa. Kirjoitimme kirjeitä, teimme tilien selvitystä. Sitten Isä antoi yllättäen ajatuksen; tulevatko tanssikengät uudestaan jalkaani…? ja seuraavana päivänä löysin itseni tyhjästä soaking huoneesta … ja tanssin! Niin pitkän tauon jälkeen, jalkani suorastaan liitivät ilmassa … (huom lisäys, olen tanssinut vielä kotonakin monta, monta kertaa. Toivottavasti jatkossakin.)

Sitten taas jonotin rukouspalveluun. Kävin lattialle makaamaan ja rukoilin odottaessani. Yhtäkkiä näin kuvan, ikään kuin Jeesus olisi tullut luokseni ja ojentanut yhtä tulipunaista ruusua. Hämmästyin ja ihmettelin, mitä tämä tarkoittaa. Huomasin valitettavasti, että tuli myös epäluuloisia ajatuksia; onkohan ruusussa piikkejä?
Sitten olin rukoiltavana ja naisen ensimmäisiä kommentteja oli:´pienet tytöt ei jaksa kantaa kuin kukkakimppuja´. Minä aloin nauraa, kerroin kuinka Jeesus halusi ojentaa minulle yhtä ruusua … ja sitäkään en meinannut uskaltaa ottaa vastaan.

Isän Sydän -kouluviikossa tapahtui paljon, paljon muutakin, mutta tämä on pääosin ruusun kertomus…

Kouluviikon jälkeen oli haikeiden jäähyväisten ja kotiin lähdön aika. Monta halausta rikkaampana lähdin oman perheeni luo. (Tosin A-koulun väkikin alkoi juuri perheeltä tuntua. Tämäkin kokemus oli uutta, sillä minun on yleensä aina vaikea sopeutua uusien ihmisten joukkoon.)

Kului päiviä, viikkoja … arjen rutiinit ja rumba jälleen … Tuli tarve pysähtymiseen, kyselin, missä olet Isi? Istuin puolisoni kanssa sohvalla. Tartuin hänen käteensä ja nostin sen sydäntäni vasten. Olimme vain hiljaa … Yhtäkkiä Isä antoi kuvan ruususta. Ruusun kukka oli sydämeni päällä ja kukan varsi oli puolisoni käden päällä. Jälleen hämmästyin, mitä tämä tarkoittaa Isä? En sanonut puolisolleni mitään. Hän lähti töihin, minä jatkoin kotitöitäni. Ennen puolta yötä hän tuli kotiin. Katsoin keittiön pöydälle … – siellä oli maljakossa yksi tulipunainen ruusu! Nyt ymmärsin, mitä Isä ruusulla halusi tarkoittaa … -RAKKAUTTA. Rakkaus on ensimmäinen ja tärkein aakkonen, jonka Isä haluaa meidän oppivan´…ja suurin niistä on RAKKAUS …´

SONJA

Ollessani rukouksessa Isin edessä näin ilmestyksen Isän rakkaudesta. Näin Jeesuksen ristin. Ristin, jolle voin jättää kaiken kipuni, haavani, vihani, katkeruuteni, lohduttomuuteni, pettymykseni, anteeksiantamattomuuteni –  kaiken. Risti oli kuin ontto sisältä ja seisoin ristin keskellä vaakapuulla. Ristin toisella puolella näin Isin istuvan valtaistuimella kädet ojennettuina ristiä kohti, kädet lähes ristissä kiinni. Isi vain odotti ikävöiden ja kaivaten, että hyppäisin Hänen rakkauteensa, sen syvyyteen, pituuteen, leveyteen ja korkeuteen, että uskaltaisin luottaa Häneen niin paljon. Isi ottaisi minut kiinni, putoaisin vain pehmeään, hellään rakkauden pumpuliin. Koko ristin toinen puoli oli täynnä rakkautta ja valoa, pehmeyttä, iankaikkista rakkautta; kaikkialla ylös, alas, joka suuntaan aukesi kuin uusi rakkautta täynnä oleva maailma/ ilmatila. Isin kädet olivat valmiina ottamaan minut syliin, siipiensä suloiseen suojaan, pitääkseen huolta ja käydäkseen kanssani.
Ja Isi kertoi, että Hän on itse repinyt rikki meitä erottaneen esiripun ja että se tarkoittaa, että tie Hänen tykönsä on auki ja että minä voin juosta Isin syliin ja hypätä armon ja rakkauden valtamereen. Isi odottaa, että tulen. Hän on valmiina ottamaan vastaan.

Ja minä hyppäsin ja Isi sanoi: ”Lapseni, olen odottanut sinua ja  ikävöinyt sinua niin paljon ja olen niin iloinen, että tulit ”. Minä saan hypätä tuohon mereen vapaana, iloiten Isin pikku tyttönä. Sillä ei ole loppua, ei pohjaa, Isin kädet ovat kaikkialla valmiina rakastamaan. Ja Isi kertoi vielä, että Hän odottaa, että Jeesus tekee työnsä, parantaa meitä niin paljon, että voimme, uskallamme, kykenemme hyppäämään tuohon Isin syliin ristin kautta.

Isi odottaa, koska Hän ei voi tulla ristin toiselle puolelle, sillä Hän on lähettänyt Jeesuksen valmistamaan meille maailmasta pääsyn ja tien tykönsä. Jeesus tekee työtään maailmassa kantaen syntimme, taakkamme, vaikeutemme, parantaen meitä niin, että voimme tietää ja lopulta sydämissämme ymmärtää Isän rakastavan meitä ja Jeesus antaa meille rohkeutta tulla Isin tykö, herättää meissä Isin kaipauksen ja ikävän. Jeesuksen pitää muokata sydämemme maaperää niin, että kykenemme vastaan ottamaan Isän rakkauden ja kykenemme uskomaan, että Isi ei ole meille vihainen ja rankaiseva vaan hellä ja lohduttava, täynnä rakkautta ja armoa meitä kohtaan. Hän on iankaikkinen, ääretön rakkaus ja tuohon rakkauteen Hän on valmistanut meille pääsyn kertakaikkisesti Jeesuksen täytetyn ristintyön kautta.

Tie Isin syliin ei olekaan pitkä eikä Isi ole kaukana vaan heti ristin toisella puolella odottamassa lapsiaan takaisin kotiin. Minun, eikä sinun enää tarvitse jäädä ristin juureen, vaan me saamme hypätä sen kautta suoraan Rakastavan Isän syliin. Isi odottaa ja ikävöi meitä jokaista.

Marketta

Tämän viikon opetukset ovat avanneet kuvan rakastavasta Isästä vihaisen, etäisen Isän sijaan. Se on ollut mahtavaa. Tälläistä opetusta en ole saanut missään muualla. Huumori on ollut myös ihanaa. Iloa elämässä on ollut niin vähän. Isi tekee työtään. On ihanaa saada oppia olemaan Isin tyttö ja tahdon oppia tuntemaan enemmän rakastavaa Isääni. Tämä viikko on ollut askel, jonka olen saanut ottaa Isän rakkauden syvyyteen, leveyteen, korkeuteen ja pituuteen, se on kuin astuisi Jeesuksen ristin keskelle, koska siinä on tuo pituus, leveys, korkeus ja syvyys. Siinä on Isän Rakkaus ja tie Isän tytöksi ja pojaksi. Tahdon kiittää Isää ja siunata Isän sydän-työtä, kiittää ja siunata teitä kaikkia! Tätä täytyy saada lisää! Isi on ihana ja ihmeellinen. Ehkä en ollut niin ”ahne”, kuin olisi voinut olla, mutta se on aluksi aika vaikeaa kilteille, näkymättömille lapsille.

Marketta